21.1.2009 20:10
Asiakas Lempäälän Ideaparkissa.
Talouden alamäki on hyydyttänyt monet kauppakeskushankkeet, joita putkahteli vielä vuosi sitten pienempiinkin notkoihin ja saarelmiin.
"Hankkeita siirretään, muutetaan tai perutaan, mutta missä määrin, sitä on vielä aikaista sanoa", toteaa Suomen kaupan liiton toimitusjohtaja Juhani Pekkala.
Pekkalan arvion mukaan ideat saatetaan ottaa naftaliinista myöhemmin aikojen parantuessa, mutta osa suhdanneharjalla suunnitelluista kaupan yksiköistä jää toteuttamatta.
"Kauppa on tosi tarkka siitä, miten kulutuskysyntä ja kuluttajien luottamus kehittyvät tänä vuonna, eikä nyt näytä kovin hyvältä. Ja päällä on vielä aika isot rahoitusongelmat", Pekkala sanoo.
Kauppakeskusyhdistyksen toiminnanjohtajalla Juha Tiuraniemellä on sama näkemys: "Totta kai suhdannetilanne ja erityisesti finanssikriisi ovat vaikuttaneet investointeihin ja uusiin hankealoituksiin".
Ympäristöministeriö selvitti viime syksynä 196 kaupan hanketta, joista puolet oli vähittäiskaupan suuryksiköitä tai myymäläkeskittymiä. Niistä hypermarketteja oli 45. Kaikkiaan uutta liiketilaa oli suunnittelupöydillä 5,24 miljoonan kerrosneliön edestä, mikä vastaa kolmasosaa nykyisestä liiketilasta.
Tiuraniemi huomauttaa, että noista parista sadasta hankkeesta vain 29 oli uusia varsinaisia kauppakeskuksia. Ideoita oli pilvin pimein.
"Markkina on muuttunut rajusti erityisesti puolen viime vuoden aikana. Rahoitusta ei saa sellaisia määriä kuin hankkeet edellyttävät tai ainakin rahoituksen ehdot ovat sellaisia, että kannattavuus tulee uuteen tarkasteluun. Pitää olla todella priimahanke, että se toteutuu", Tiuraniemi sanoo.
Hänen mukaansa ne hankkeet, joilla on omaa pääomaa tai rahoitus sovittu ja hyvä esivuokrausaste, lähtevät käyntiin. Suuri osa siirtyy kuitenkin tulevaisuuteen.
Esimerkkinä ongelmista on kauppakeskus Rinteenkulma Rovaniemellä. Sen rakennustyöt keskeytettiin joulukuussa useamman miljoonan maksurästien vuoksi. Nordea pani rahahanat kiinni.
Vähittäiskaupan isot ketjut Kesko ja SOK aikovat puolestaan viedä kauppahankkeensa läpi taantumasta huolimatta. SOK:n pääjohtaja Arto Hiltunen kertoi joulun alla, että S-ryhmä ei tingi tämän vuoden 600 miljoonan euron investoinneistaan. Lähes sadan kaupan toimipisteen rakentamisen lisäksi SOK sijoittaa Kajaaniin UPM:n lakkautetun tehtaan tiloihin ison palvelukeskuksen.
Ruokakeskon toimitusjohtajan Terho Kalliokoski kertoo, että Kesko avasi viime vuonna kahdeksan uutta Citymarketia, ja parhaillaan on teossa viisi.
"Yhtään rakentamisen siirtopäätöstä ei ole tehty, mutta joissakin kohteissa neuvotellaan nyt kustannuksista", Kalliokoski sanoo.
Huonekaluketju Maskun omistaja Toivo Sukari aikoo avata Kiiminkiin 100 000 kerrosneliön Ideaparkin 1. marraskuuta 2011. Sukarin Maskun Kiinteistöt on solminut sopimuksen "liikekaupungin" rakentamisesta 30 hehtaarin tontille. Puut on jo kaadettu, rakentaminen alkaa keväällä.
Kiimingin Ideapark on kopio Lempäälän Ideaparkista.
"Olen satakymmenen varma, että siitä tulee vetovoimatekijä koko kalottialueelle", Sukari sanoo.
Kauppakeskuksen valmistuttua Sukari aikoo myydä Kiimingin Ideaparkin ja ryhtyä puuhaamaan uutta Pieksämäelle. Vihdin hanke on asuntoministeri Jan Vapaavuoren nihkeyden vuoksi jäähyllä, mutta ei luovutettu.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi