13.8.2007 9:50 | Päivitetty: 13.8.2007 22:00
Perlos päätti tammikuussa siirtää Suomen-tuotantonsa ulkomaisiin tehtaisiin. Kuvassa Perloksen tehdas Pekingissä.
Matkapuhelinten muoviosia Kiinassa, Unkarissa ja Brasiliassa valmistava suomalainen Perlos on päätymässä taiwanilaisen pörssiyrityksen omistukseen.
Suuri elektroniikan alihankkija Lite-On Technology päätti ottaa kassastaan 277 miljoonaa euroa ja maksaa sen Perloksen omistajille.
”Meillä on 700 miljoonan euron käteisvarat, joten yritysostoja on tulossa lisää. Matkapuhelimet ovat kasvualuetta, minkä vuoksi haluamme Perloksen”, kaupat solminut Lite-Onin edusmies Warren Chen hymyili maanantaina Helsingissä.
Chen johtaa Lite-On Core-Investment -yhtiötä, joka hallinnoi ostettuja yhtiöitä ympäri maailmaa.
Kaupan toteutuminen on hyvin todennäköistä, sillä Lite-On maksaa Perloksen omistajille 5,2 euroa osakkeelta eli 40,5 prosenttia yli yhtiön viime aikojen pörssikurssin.
Perloksesta 29 prosenttia omistava G.W. Sohlberg on jo hyväksynyt tarjouksen, joka tuo lähinnä Sohlbergin suvulle yli 80 miljoonaa euroa.
Muita hyötyjiä ovat muun muassa Osuuspankkien sijoitusrahastot (8,5 miljoonaa euroa) ja eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen (7,8 miljoonaa euroa). Nykyomistajien voitot ovat tosin täysin riippuvaisia siitä, milloin he ovat Perloksensa ostaneet; yhtiön kurssi romahti vuosi sitten noin kuudesta eurosta neljän euron tasolle.
Suuret matkapuhelinvalmistajat ovat jo nyt Lite-Onin asiakkaita. Kännykän näppäimistöt, ledit, kameraosat ja bluetooth-tuotteet ovat kuitenkin tuoneet suhteellisen vähän liikevaihtoa. Noin 80 prosenttia Lite-Onin liikevaihdosta tulee yhä tietokoneiden alihankintaosista.
”Kännyköiden alihankinta tuottaa liikevaihdostamme vielä vain kymmenen prosenttia. Se on kuitenkin huomattavassa kasvussa”, suunnittelee Chen.
Jos kauppa toteutuu, Perlos tuo Lite-Onin valikoiman päälle muun muassa kännyköiden muovikuoret, antennit ja muuta mekaniikkaa. Näin Lite-Onista tulee entistä monipuolisempi alihankkija Nokialle ja muille kännykänvalmistajille.
Lite-On arvioi, että Perlos-kauppa kasvattaa viidenneksen yhtiön liikevaihtoa, joka viime vuonna oli 5,3 miljardia euroa.
Vuonna 1975 perustettu taiwanilaisyhtiö Lite-On valmistaa muun muassa matkapuhelinten kameramoduleita, ledejä ja näppäimistöjä.
Perlos nousi plussalle 25.7.2007
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi