sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Tamperelaisten valaistustyö palkittiin Las Vegasissa

28.5.2008 21:15

Antti Hiltunen / VALOA design

Naistenlahden voimalan valot saivat kansaivälistä huomiota.

Naistenlahden voimalan valot saivat kansaivälistä huomiota.

tampere. Tamperelainen valaistussuunnittelutoimisto Valoa Design on pokannut ison palkinnon Las Vegasissa. Toimisto palkittiin alan merkittävimmän kilpailun, GE Edison Awardsin, kunniakirjalla julkisivuvalaistuksesta, jonka se suunnitteli Naistenlahden voimalaan Näsijärven rannalla. Muuttuva valaistus muuttaa pimeään aikaan täysin harmaan voimalan ulkonäön. Sen värit, punainen, valkoinen ja sininen, tulevat Tampereen sähkölaitoksen logosta.

Naistenlahden voimalan kanssa samassa sarjassa palkittiin valaistuksesta myös Yhdysvaltain ilmavoimien lentäjien muistomerkki Washingtonissa, joka vei pääpalkinnon, ja afrikkalaisen hautausmaan muistoalue New Yorkin Manhattanilla.

"Aika makea tilaisuus oli. Oltiin positiivisesti yllättyneitä. Siellä oli, kuten Amerikassa on tapana, isot kuviot ja paljon ihmisiä. Olimme kolmen parhaan porukassa."

Palkitut valot sytytettiin voimalaan maaliskuussa. Valot ovat ohjelmoitavissa ja niihin voidaan tuottaa vaikkapa tekstiä ja kuvia. Yksi laitoksen erottuva kohde on vinossa kulkeva turvekuljetin, joka on valaistu viidellätoista valonheittimellä.

"Siinä oli asiakkaalla selkeä toive: muuttaa mielikuvaa paikasta ja rakennuksesta. Tulimme siihen tulokseen, että sen pitää olla voimakas, dynaaminen ja näyttävä."

Siiroinen kertoo arvanneensa, että valaistuksesta tulee jonkinlaista huomiota ja tunnustusta, mutta pääsy huippukilpailun kolmen parhaan joukkoon oli yllätys.

Toimiston työt näkyvät Tampereella muutenkin. Esimerkiksi Raatihuoneen, hotelli Ilveksen ja Keskustorin valaistus on sen käsialaa. Paljon liikevaihtoa tulee myös Venäjältä ja Baltiasta.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.