torstai 9.2.2012 | Raija, Raisa  Onnittele e-kortilla

Tappiollisetkin pörssiyhtiöt jakavat tänä keväänä avokätisesti osinkoja

28.2.2010 6:15

Suomalaiset suuret pörssiyhtiöt jakavat tänä keväänä avokätisesti osinkoja tappiollisista tuloksista huolimatta.

Helsingin pörssin isot yhtiöt maksavat 13 prosenttia enemmän osinkoja viime vuodelta kuin toissa vuodelta, vaikka yhtiöiden raportoimat tulokset putosivat 42 prosenttia. Jostain on syntynyt lähes miljardin euron verran rahaa, kun 49 suurimman pörssiyhtiön osinkojen määrä nousee 6,6 miljardista eurosta 7,5 miljardiin euroon.

Helsingin Sanomat selvitti 49 arvokkaimman pörssiyrityksen tuloksen ja osingon suhdetta kahdelta viime vuodelta.

Selvityksen mukaan melkein joka kolmas niistä, eli 15 pörssiyhtiötä, maksoi enemmän osinkoa kuin teki tulosta. Niistä Ahlstrom, Alma Media, Nokia ja Ramirent jopa nostivat osinkojensa määrää, vaikka tulos laski.

”Osingot ovat nykyään myös signaloinnin eli viestinnän väline. Niiden avulla yhtiö kertoo uskostaan tulevaisuuteen eli että hyvään suuntaan ollaan matkalla”, sanoo työeläkevakuutusyhtiö Ilmarisen sijoitusjohtaja Timo Ritakallio.

Ilmarinen on valtion jälkeen Suomen suurin osakkeenomistaja.

Nyt viestitään siis myönteisestä tulevaisuudesta. Toisin oli runsas vuosi sitten. Osingot laskivat, vaikka puolet vuodesta 2008 oli vielä hyvää aikaa. Osingot romahtivat alle odotusten, koska talouskriisi sai yhtiöt pelokkaiksi.


Lue aiheesta lisää sunnuntain Helsingin Sanomista.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.