perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Tehtyjen työtuntien määrä laskenut kymmenessä vuodessa

21.9.2007 10:09

Tehtyjen työtuntien määrä on laskenut tasaisesti kymmenen vuoden aikana, ilmenee Tilastokeskuksen tänään julkistamista tiedoista. Tiedot on kerätty Euroopan tilinpitojärjestelmästä vuosilta 1995–2005 ja sen mukainen aluetilinpidon aikasarja julkaistaan nyt ensimmäisen kerran.

Tehtyjen työtuntien määrä työllistä kohden väheni tasaisesti koko maan tavoin myös maakunnissa. Vuonna 2005 eniten työtunteja työllistä kohden tehtiin Kainuun, Ahvenanmaan, Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Itä-Uudenmaan maakunnissa. Vähiten työtunteja työllistä kohden tehtiin puolestaan Uudellamaalla.

Eroja selittävät Tilastokeskuksen mukaan muun muassa palkansaajien ja yrittäjien suhteelliset erot alueilla. Esimerkiksi vuonna 2005 Uudellamaalla yrittäjien osuus kaikista työllisistä oli noin 7 prosenttia, kun taas Etelä-Pohjanmaalla yrittäjiä kaikista työllisistä oli 21 prosenttia. Koko maassa yrittäjät työskentelivät vuodessa keskimäärin 2 430 tuntia, kun taas palkansaajien keskimääräiset työtunnit jäivät noin 1 620 tuntiin.

Toinen alueellisia eroja selittävä tekijä on tuotantorakenteen vaihtelu alueittain. Teollisuuden ja palveluiden toimialoilla työskennellään keskimäärin vähemmän kuin maa-, metsä- ja kalatalouden sekä rakentamisen toimialoilla.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.