torstai 9.2.2012 | Raija, Raisa  Onnittele e-kortilla

Tekijänoikeuskiista uhkaa mobiili-tv:tä

22.3.2006 9:11

Tekijänoikeusjärjestöjen Teoston, Kopioston ja Gramexin korvausvaateet uhkaavat Suomen mobiilitelevisiohankkeita.

Järjestöt tulkitsevat kännyköissä käytettävän dvb-h-tekniikan omaksi jakelukanavakseen, ja haluavat erillisen korvauksen jokaisesta lähetyksestä. Ohjelmia lähettävät yhtiöt sanovat Kauppalehdessä vetäytyvänsä mobiilitv-hankkeista, mikäli tekijänoikeusjärjestöjen vaatimukset menevät läpi.

"Emme katso, että on perusteltua maksaa erillistä maksua viereisestä lähettimestä samaan aikaan samanlaisena lähetettävästä ohjelmasta. Ei nytkään makseta erillisiä korvauksia analogisista ja digitaalisista lähetyksistä", Ylen hallintojohtaja Jussi Tunturi sanoo.

Myös seitsemän radiokanavaa  ja musiikkikanava The Voice TV:n omistama SBS Finland pitää jakelutiehen perustuvaa maksuperustetta järjettömänä. Yhtiön toimitusjohtaja Leena Ryynänen sanoo, että ainakin hänen edustamaltaan yhtiöltä loppuu rahat, jos kaikista jakeluteistä pitää maksaa erikseen.

"Tekijänoikeuskysymysten kytkeminen jakelukanaviin on loputon suo. Tekniikka kehittyy koko ajan, joten samalla on mahdollista kehittää uusia rahastusmalleja" Ryynänen ja Tunturi toteavat.

Liikenne- ja viestintäministeri Susanna Huovinen ottaa asiaan kantaa kevään aikana.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.