29.9.2008 17:37
Nokian teknologiajohtajana vasta tämän vuoden alusta asti toiminut Bob Iannucci jättää tehtävänsä. Iannucci on johtanut Kaliforniasta käsin myös Nokian tutkimuskeskusta.
Tutkimuskeskuksen johdossa hänen paikkansa ottaa suomalainen Henry Tirri, joka työskentelee Nokian yksikössä Palo Altossa Yhdysvalloissa.
Uuden teknologiajohtajan nimittämistä Nokia vasta pohtii. "Mietimme ihan rauhassa muutaman viikon, minkälainen rooli teknologiajohtajalle Nokian kaltaisessa muutoksessa elävässä yhtiössä sopii", Nokiasta kerrotaan.
Iannuccin eron syyt ovat Nokian mukaan henkilökohtaisia. Hän jatkaa edelleen yhtiön palkkalistoilla neuvonantajana, tarkemmasta tehtävänkuvasta Nokialta ei osattu maanantaina kertoa.
Vaativana esimiehenä tunnettu Iannucci ehti ennen teknologiajohtajaksi nimittämistään johtaa Nokian tutkimuskeskusta kolme vuotta. Ennen Nokiaa hän oli töissä muu muassa Compaqissa ja IBM:ssä.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Ulkomaat | Julkaistu 23:00
Kulttuuri | Päivitetty 20:26
Urheilu | Päivitetty 21:27
Kulttuuri | Julkaistu 19:06