perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Teleoperaattorit valmistautuvat lopettamaan gsm-verkot

6.4.2008 22:10

Suomessa vuodesta 1991 käytössä olleet gsm-verkot ovat tulossa tiensä päähän.

Teleoperaattorit TeliaSonera, Elisa ja DNA ovat yksimielisiä, että kustannusten takia vanhoista gsm-verkoista pitää päästä eroon. Kahden rinnakkaisen, 2g- ja 3g-matkapuhelinverkon ylläpitäminen on operaattoreille kallista.

Teleoperaattorit aikovat laajentaa 3g-verkon kuuluvuusaluetta uudella 900 MHz:n taajuuskaistalla. Uusi taajuus mahdollistaa koko maan kattavan 3g-verkon rakentamisen.

"Yhden 3g-tukiaseman piiriin mahtuu seitsemän kertaa niin paljon käyttäjiä kuin gsm-verkossa. Kustannussäästö on pienempien laiteinvestointien takia huomattava", sanoo johtaja Panu Lehti Elisasta.

Kustannusten lisäksi tärkeä syy gsm-verkkojen alasajoon on 3g-kännyköiden yleistyminen.

Pisimmällä asiakkaiden houkuttelussa 3g-käyttäjäksi on Elisaan kuuluva Saunalahti. Se myy jo nyt liittymätyyppiä, jossa 3g-verkossa soitettavista puheluista tarvitsee maksaa vain kiinteä 6,9 sentin puhelumaksu.

Myös TeliaSonera Finlandin toimitusjohtajan Esa Rautalingon mielestä gsm-verkkojen lopettaminen on väistämätöntä. Kahden rinnakkaisen verkon ylläpito merkitsee karkeasti laskettuna tuplakustannuksia.

Rautalinko ei halua tarkemmin kertoa, millaisilla keinoilla TeliaSonera pyrkii asiakkaita 3g-verkkoon houkutella.

"Ei ole mitään keinoa painostaa asiakkaita vaihtamaan 3g-puhelimeen. Siksi mietimme heille 3g-porkkanoita."

Suomessa myydyistä matkapuhelimista jo yli kolmannes on nykyisin 3g-puhelimia. Niiden myyntiä vauhditti liikenne- ja viestintäministeriön päätös keväällä 2006 sallia kolmen vuoden koeajaksi 3g-puhelimen ja liittymän kytkykauppa.

"Halvimpien 3g-puhelimien ja peruspuhelimien hintaero on vain pari kymppiä. Ilman muuta kannustamme asiakkaita ostamaan 3g-kännykän", Rautalinko sanoo.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.