perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Televisiopomot nihkeitä kommentoimaan asuntokohtaista tv-maksua

22.10.2008 16:28

Antti Aimo-Koivisto / lehtikuva

Tv-maksun perusteet puhuttavat.

Tv-maksun perusteet puhuttavat.

Televisioyhtiöiden johtavat ovat erittäin varovaisia kommenteissaan tv-maksun muuttamisesta asuntokohtaiseksi. Suurista yhtiöistä ainoastaan Nelosen liiketoimintajohtaja Juha-Pekka Louhelainen ei suoraan tyrmää esitystä. Louhelainenkin kuitenkin korostaa kannattavansa ensisijaisesti Yleisradion rahoittamista valtion budjetista.

Helsingin Sanomat kertoi keskiviikkona, että liikenne- ja viestintäministeri Suvi Lindénin asettamassa työryhmässä on mietitty eri vaihtoehtoja Ylen rahoituksen uudistamiseksi. Esillä on ollut tv-maksun sitominen asuntoon, jolloin maksu olisi Ylen nykybudjetin puitteissa 160–170 euroa.

Nykyinen tv-maksu on maksutavasta riippuen 215–233 euroa.

Louhelainen pitää asuntokohtaista tv-maksua parempana vaihtoehtona kuin nykymallia, jossa maksu on sidottu tv-laitteeseen. Nykymallin ongelmana on pidetty maksusta laistamista sekä sitä, että entistä useampi katsoo tv:tä tietokoneella tai kännykällä.

"Tietyllä tapaa se (asuntokohtainen maksu) olisi edistysaskel, sillä se koskisi myös muita laitteita kuin televisiota. Selkeintä rahoitus olisi kuitenkin järjestää valtion budjetista", Louhelainen sanoi.

MTV3:n toimitusjohtaja Pekka Karhuvaara oli Louhelaistakin varovaisempi kommenteissaan. Karhuvaara tyrmäsi ainoastaan mallin, jossa Ylen rahoitus kerättäisiin mainoksista ja sponsoreilta.

"Muilta osin en halua ottaa kantaa. On Ylen ja eduskunnan asia päättää, minkälainen malli valitaan", Karhuvaara sanoi.

Ylen toimitusjohtaja Mikael Jungner kieltäytyi kokonaan kommentoimasta keskeneräistä asiaa.

Ylen rahoitusta pohtivan työryhmän on määrä jättää mietintönsä vuoden loppuun mennessä. Ajatus tv-maksun muuttamisesta asuntokohtaiseksi on tullut tiettävästi ryhmässä istuvalta kansanedustajalta Bjarne Kallikselta (kd). Hän ei keskiviikkona vahvistanut tietoa.

"En tiedä, miksi se on pantu minun nimiini", Kallis sanoi.

Kallis lisäsi, että aikoo kannattaa oikeudenmukaista rahoitusmallia, mutta ei kertonut mikä se hänen mielestään olisi.

Kalliksen lisäksi myös muut työryhmän jäsenet ovat kieltäytyneet kommentoimasta käsittelyssä olevia vaihtoehtoja.

Työryhmä on tiettävästi pohtinut myös vaihtoehtoa, jossa tv-maksu sidottaisiin ansiotuloihin. Veroluontoisen maksun suuruus olisi silloin arvioiden mukaan nykytasolla keskimäärin sata euroa.

Ylen hallitus ilmoitti kesällä tukevansa kutakuinkin nykyisenlaista mutta paranneltua tv-maksumallia. Esimerkkiä uudistukseen voitaisiin hakea Pohjoismaista, jossa esimerkiksi tv-myyjä ilmoittaa myydyistä laitteista valvontaviranomaisille.

Muita vaihtoehtoja on rahoittaa Yle suoraan valtion budjetista tai maksu-tv-korteilla. Kaikkein epätodennäköisin vaihtoehto on mainosrahoitteisuuteen siirtyminen.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Päivän kysymys

Pitäisikö tv-maksu kerätä suoraan katselukortin perusteella?

Työryhmä hahmotteli maksun keräämistä asunnon mukana. Moni laittaisi kuitenkin kanavat kortille ja maksaisi laskunsa kortin mukaan. Voit perustella vastauksesi tai kommentoida aihetta Keskustelut-osiossa.

Kyllä 62% Ei 38%

Vastanneita 9480

Äänestys on päättynyt.

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.