lauantai 11.2.2012 | Talvikki  Onnittele e-kortilla

Teollisuuden palkansaajat: Irtisanominen liian helppoa ja halpaa

11.12.2008 4:48

Teollisuuden palkansaajat -neuvottelukunta vaatii nopeasti parannuksia työntekijöiden irtisanomissuojaan. Työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä maksettavan korvauksen vähimmäistaso pitäisi kaksinkertaistaa vähintään kuuteen kuukauteen. Korvauksen yläraja pitäisi neuvottelukunnan mielestä poistaa kokonaan.

Neuvottelukunnan vaatimuksia ovat vauhdittaneet syksyn suuret irtisanomis- ja lomautusuutiset.

"Suomessa on kannattavia yrityksiä, jotka ovat saavuttaneet tulostavoitteet, mutta silti työntekijöitä vähennetään ja lomautetaan. Tilanne on yhteiskunnallisesti kestämätön", sanoo Teollisuuden palkansaajien ja Toimihenkilöunionin TU:n puheenjohtaja Antti Rinne.

Teollisuuden palkansaajat on teollisuuden ja sitä lähellä olevan palvelualan henkilöstön yhteistyöelin. Siihen kuuluvat 14 jäsenliittoa edustavat lähes 800 000 työntekijää.

"Olemme valmiita menemään kaduille ja toreille, jos tilanne sitä vaatii", Rinne sanoo.

"Kaikella voimalla ja keinoilla puolustamme vaatimuksiamme", ensimmäinen varapuheenjohtaja Riku Aalto sanoo. Hän on Metalliliiton puheenjohtaja.

Neuvottelukunnan mielestä työsopimuksen irtisanominen taloudellisista, tuotannollisista tai työnantajan toiminnan uudelleenjärjestämisestä johtuvista syistä on muotoiltu laissa liian väljästi.

Palkansaajien irtisanominen on liian helppoa ja halpaa. Lakiin halutaan myös tarkka määritelmä irtisanomisjärjestyksestä.

"Työntekijöiden sosiaalisen aseman, taloudellisen tilanteen ja iän pitäisi olla määrääviä tekijöitä valittaessa irtisanottavia", sanoo Teollisuuden palkansaajien toinen varapuheenjohtaja Pertti Porokari. Hän on myös Uuden insinööriliiton puheenjohtaja.

Irtisanottavien valinta pelkän iän perusteella on neuvottelukunnan mielestä ikärasismia. Neuvottelukunta on myös hyvin huolissaan sosiaaliturvan uudistamista valmistelevan hallituksen sata-komitean suunnittelemista työttömyysturvan heikennyksistä.

"Nykyisessä tilanteessa on järjetöntä edes keskustella työttömyysturvan heikennyksistä. Nyt pitää miettiä keinoja, joilla tilanteesta selvitään kansakuntana," Aalto painottaa.

Yksi keino voisi olla paluu tulopoliittisiin kokonaisratkaisuihin.

"Yhteisillä ponnisteluilla Suomi nousi 1990-luvun lamasta. En käsitä, että työnantajat eivät jääräpäisesti suostu asiasta edes keskustelemaan. Olisihan se yritystenkin etu, että tehtäisiin parin vuoden vakaussopimus", Aalto sanoo.

Porokarin mielestä verkkoyhtiö Nokia Siemens Networksin (NSN) päätös lopettaa tehdas Espoossa on pelottava esimerkki nykytilanteen hyväksikäytöstä.

"Kartasta katsottiin, että irtisanominen on Suomessa halpaa. Yritimme jo yhtiön perustamisvaiheessa sopia Nokian kanssa, että työnantajan takaisinottovelvoite koskisi molempia yhtiöitä. Se ei Nokialle sopinut", Porokari sanoo.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.