26.2.2010 23:03
Ahtaaja Henri Nordström seurasi laivan kannelta konttien lastausta laivasta Vuosaaren satamassa Helsingissä perjantaina.
Satamien ahtaajia, autoliikennettä ja jäänmurtajia uhkaavat lakot ovat jo tehneet tuhoja Suomen maineelle, metsäteollisuus syyttää.
"Suomen maine on mennyt", sanoo metsäyhtiö Stora Enson maajohtaja Juha Vanhainen.
Myös muu vientiä ja tuontia harjoittava teollisuus pelkää mahdollisen lakon vaikutuksia.
Stora Enson Vanhaisen mukaan mahdollista lakkoa edeltävät "häirintätoimenpiteet" ovat olleet niin merkityksellisiä, että yhtiö on joutunut vaihtamaan toimittajaksi ulkomailla sijaitsevan tehtaan Suomessa toimivan tilalle.
"Suomen läpi ei tavaraa saada", hän kertoo.
Stora Enson pääsatama on Kotka, jossa on sadoittain purkamattomia junavaunuja täynnä puutavaraa.
"Siellä on ollut kaksi täyden päivän työnseisausta ja ylityökielto pitkään. Tämä on johtanut siihen, että satamassa on jumissa tuhansia tonneja metsäteollisuustuotteita. Ne eivät ole pelkästään Stora Enson tavaraa vaan vähän kaikkien yhtiöiden", Vanhainen sanoo.
Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Timo Jaatinen on hyvin tietoinen "merkittävistä häiriöistä", joista alan yritykset ovat etujärjestölle viestineet.
"Tuotantoa on jouduttu sopeuttamaan ja tilauksia siirtämään ulkomaille", hän tiivistää.
Jaatinen tuomitsee jyrkin sanoin sen, että työ siirtyy Suomesta ulkomaille pelkästään sen takia, ettei täältä pystytä toimittamaan tavaraa häiriöttä.
"Ongelma alkaa olla melkoinen, jos lakot todella alkavat. Seuraavassa vaiheessa asiakkaat voivat alkaa myös siirtää tilauksiaan, kun Suomi ei ole enää luotettava toimitusmaa."
Mahdollisten lakkojen yhteisvaikutus alan vientiin olisi noin 30 miljoonaa euroa päivässä, Metsäteollisuus ry arvioi.
TAUSTANämä lakot uhkaavat 26.2.2010
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi