lauantai 11.2.2012 | Talvikki  Onnittele e-kortilla

Tietotekniikka tuo tulosta eikä mystiikkaa

5.1.2008 18:58

 "Romaniassa ollaan me ja Dracula", ohjelmistosuunnitteluyhtiö Plenwaren toimitusjohtaja Hannu Meskanen, 45, lohkaisee. Tai on sinne sentään Nokia perustamassa tehtaan.

Nokia on Plenwaren keskeisiä asiakkaita, vaikka firmojen Romaniaan menolla ei olekaan tekemistä toistensa kanssa.

Viime vuonna Plenware avasi toimiston Virossakin, ja tänä vuonna Kiinassa.

Nämä avaukset eivät Meskasen mukaan merkitse kasvun hiipumista kotimaassa. Suomessa on edelleen valtaosa yhtiön väestä, 550 työntekijästä. Sata on ulkomailla.

Nykyisen Plenwaren tarinan alku osuu vuoteen 1999, kun Meskanen ja kaksi hänen työtoveriaan päättivät perustaa yhtiön, "missä itsellä olisi kiva tehdä töitä".

"Edelleen on kivaa, mutta eri tavalla. Enää ei voi lähteä koko porukalla syömään niin kuin alussa, kun meitä oli viisi."

Tietotekniikan suunnittelu ei välttämättä ole sellaista mystiikkaa kuin vaikeasti avautuvasta uuden tekniikan sanastosta voisi päätellä. "Tämä on vastaavaa kuin jokin insinööritoimisto", Meskanen sanoo. "Bisneksen perusta on yksinkertainen. Toisella puolella on tulot ja toisella menot, jotka ovat enimmäkseen henkilöstökustannuksia."

Meskasta hykerryttää se, mitä hän 1999 tuli lausuneeksi Aamulehdelle: "Oikein tukka nousee pystyyn, kun jotkut uusmediayritysten johtajat antavat lausuntoja, ettei kannattavuuden nyt niin väliä ole – kyllä se tulee aikanaan."

Plenware, silloin vielä Almare Oy, valitsi toisen tien kuin it-kuplan puhaltajat, jotka myivät pörssisijoittajille valtavia kasvuodotuksia. Rännistä tuli rahakasa, jota polteltiin.

"Me olemme tehneet tulosta joka tilikausi. Yritysostot on maksettu tulorahoituksella."

Alma Media oli alkuun mukana pääomasijoittajana ja ohjelmistohankkeitaan ulkoistaneena asiakkaana. Tällä erää Alma on Plenwaren asiakaskunnassa neljänneksi suurin. Tietoliikenteen ja teollisuuden alalta on suurempia.

Meskanen kutsuu Plenwaren palvelua "sovelletuksi osaamiseksi". Se ei ole ohjelmointityövoiman vuokrausta, vaan projekteja, joissa on tunnettava hyvin asiakkaan liiketoiminta oli se sitten metsäkoneen valmistusta tai sanomalehden sähköisiä palveluja.

"Aiomme kasvaa vastakin viidenneksen vuodessa", Meskanen lupaa. "Kannattavasti."

Joulun alla Plenware sai ostotarjouksen, joka oli kyllin houkutteleva. Omistajat sopivat yhtiön myynnistä saman alan ruotsalaiselle pörssiyhtiölle Cybercomille.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.