sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Toys "R" Us tuli ryminällä Suomeen

24.8.2006 17:51

ESKO SIEKKINEN

Suomen ensimmäinen Toys "R" Us avattiin torstaina Jyväskylässä.

Suomen ensimmäinen Toys "R" Us avattiin torstaina Jyväskylässä.

JYVÄSKYLÄ. Omistajat, välittäjät, myyjät ja asiakkaat eli kaupan kaikki osapuolet yllättyivät torstaiaamuna Jyväskylässä, kun Suomen ensimmäinen Toys "R" Us-myymälä avattiin kello 10.

Yllätyksen aiheutti valtava yleisöryntäys, jollaista eivät osanneet odottaa pääjohtaja Henrik Gjoerup, vähittäiskauppajohtaja Søren Blangsted, Pohjoismaiden myyntipäällikkö Robert Lexberg eikä myymäläpäällikkö Riika Snellman.

Ihmeteltävää riitti myös satojen metrien jonossa, joka kiemurteli Seppälän liikekeskuksen nurkkausten ympäri.

Jyväskylä valittiin ketjun sisääntulopaikkakunnaksi sattuman kautta. Erinomaisella liikepaikalla sijaitsevan myymälän tilat vapautuivat, kun Spar-kauppa lopetettiin S-ryhmän ostettua koko ketjun.

Lexberg laski liikkeen perustamisen maksaneen noin 1,5 miljoonaa euroa. Myyntitavoitteita hän ei suostunut kertomaan. Parempi on ensin odottaa vähän aikaa ja katsoa, miten toiminta käynnistyy, Lexberg sanoi.

Ketjun tuotteet valmistetaan pääosin Kauko-idässä, erityisesti Kiinassa. Toys "R" Us on sopinut kirjallisesti tuotantovaatimuksistaan. Yhtiön tarkastajat valvovat jatkuvasti, että tuotteiden laatu ja tuotannon eettiset määräykset täyttyvät.

Ennen kuin tavarat sijoitetaan pohjoismaisiin myymälöihin, tutkitaan kuluttajien käyttäytymistä Tanskassa sijaitsevassa koemyymälässä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.