3.10.2010 7:50
Helsinkiläinen Juri Sivonen opiskelee parhaillaan sairaanhoitajaksi, työttömyystuella.
Jo lähes kahdeksan tuhatta suomalaista opiskelee työttömyyskorvauksen varassa, mikä on ollut mahdollista tämän vuoden alusta. Lain muutoksen jälkeen koulutuksen on voinut valita omaehtoisesti, mutta opiskelu voi silti tapahtua työttömyysturvan avulla.
"Elokuussa opiskelun aloitti ennätykselliset 3 900 aikuista", ylitarkastaja Johanna Laukkanen työ- ja elinkeinoministeriöstä (TE) kertoo.
Valtaosa työttömyyskorvauksella opiskelevista on aloittanut toisen asteen opinnot. Yksi suosituimmista aloista on ollut sosiaali- ja terveysala, esimerkiksi lähihoitajaopinnot.
Työttömyyskorvausta saa opintoihin, jos on työtön ja 25 vuotta täyttänyt. Ehtona on lisäksi se, että TE-toimisto pitää opiskelua hyödyllisenä ja uskoo sen parantavan työnsaantimahdollisuuksia.
Toinen iso uudistus on elokuun alusta voimaan tullut aikuiskoulutustuen korotus noin 30 prosentilla. Nyt sekin vastaa ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa.
Nyt jos koskaan kannattaa opiskella uusi ammatti tai tehdä loppuun se kesken jäänyt gradu.
Lue lisää jatko-opiskelusta sunnuntain Helsingin Sanomien taloussivuilta.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi