sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Tuloeliitille vuosituhannen isoimmat pääomavoitot

4.11.2008 8:30

Huipputuloiset saivat viime vuonna ennätyksellisen määrän osinkoja, myyntivoittoja ja muita pääomatuloja. Nousukauden viimeinen karjahdus sai aikaan sen, että tuhat eniten pääomatuloja ansainnutta suomalaista sai rahaa enemmän kuin kertaakaan tällä vuosituhannella.

Helsingin Sanomat on seurannut tuhannen eniten ansiotuloa saavan ja tuhannen eniten pääomatuloa saavan suomalaisen tulokehitystä ja verotusta vuodesta 1999 alkaen.

Pääomatuloisten eliitti ansaitsi keskimäärin 1 921 181 euroa henkeä kohden, mikä on 27 prosenttia enemmän kuin vuonna 2006.

Sen sijaan ansiotulojen määrä putosi edellisvuodesta, mikä johtunee optio-ohjelmien voiman heikentymisestä. Sitä taas selittää muun muassa pörssikurssien lasku loppuvuonna 2007.

Tuhannen ansiotulokärki sai viime vuonna keskimäärin 690 000 euroa vuodessa. Summassa on laskua edellisvuoteen kuusi prosenttia.

Internethuuman aikaan vuonna 2000 ansiotulot olivat tuhannen kärjessä peräti kaksinkertaiset viime vuoteen verrattuna.

Myös verosuunnittelulla lienee oma vaikutuksensa, sillä varsinkin omistajayrittäjien kannattaa kanavoida voitot maksettavaksi palkan sijaan pääomatuloina.

Samalla tuloeliitin verotus pysyi sillä tasolla, jolle se on vajaassa kymmenessä vuodessa alentunut. Pudotus on ollut huima: Kun tuloeliitti maksoi vuonna 1999 veroja ja maksuja 56 prosenttia ansiotuloistaan, niin viime vuonna joukko tilitti valtiolle enää 47 prosenttia.

Valtiolle maksettavat pääomatulojen verot ja maksut taas ovat pudonneet 32 prosentista 29 prosenttiin. Todellisuudessa pääomatuloista maksetaan veroa paljon tämän alle, sillä veronalaisena pääomatuloja näkyy vain osa kaikista pääomatuloista.

Tuhannen kärkijoukkoon mahtui ansiotulolistalla 113 naista, mikä on 26 prosenttia edellisvuotta enemmän.

Pääomatulolistalla naisia taas oli 151, mikä on parikymmentä prosenttia edellisvuotta vähemmän.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.