9.3.2008 0:11
Suurpääoman omistajat kaatavat lähivuosikymmeninä maailman talousjärjestelmän, koska se ei tuota tarpeeksi voittoa, väittää Helsingissä keskiviikkona puhunut maailmanjärjestysteoreetikko Immanuel Wallerstein, 77.
Suuria voittoja Wallersteinin mukaan tehdään enää keinottelemalla ja spekuloimalla. Kapitalismin lopussa on kyse oikeastaan siitä, että maapallolta loppuu tulevaisuudessa halpatyövoima ja luonnovarat. Kun vuosi vuodelta elintaso, palkat ja raaka-aineiden hinta nousevat myös kehitysmaissa, kapitalistin voitto pienenee.
2000-luvun alussa globaali järjestelmä liukuu syvään kaaokseen, jota heikentyvä Yhdysvallat ei kykene enää kontrolloimaan.
Yhdysvaltalaisen Wallersteinin mukaan kamppailu seuraavasta maailmanjärjestyksestä on nyt jo käynnissä. Sen takia valtiot liittoutuvat uusiin blokkeihin.
Nyt yhden mahtivaltion sijaan on yhdeksän tai kymmenen voimakeskusta. Yhdysvaltojen lisäksi niihin kuuluvat ainakin EU, Japani, Kiina, Venäjä, Intia ja Brasilia.
Lisää aiheesta Helsingin Sanomien sunnuntaisivuilla.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi