9.11.2010 10:44
Nuoret pariskunnat riitelevät rahasta vanhempia useammin.
Useimmilla suomalaisilla pariskunnilla on yhteinen talous, kertoo Nordean tänään julkistama tutkimus.
Jopa 53 prosenttia pariskunnista arvioi myös henkilökohtaisten menojen kuuluvan tähän täysin yhteiseen taloudenpitoon.
Neljännes pariskunnista kertoo jakavansa kulut tulojen mukaisessa suhteessa. 15 prosenttia kertoo jakavansa kulut puoliksi, ja pitävänsä loput rahoista itsellään.
Minun, sinun vai meidän rahat -tutkimuksessa Nordea selvitti, miten pariskunnat jakavat perheen kustannukset, miten rahoista päätetään ja kuinka tyytyväisiä raha-asioiden jakamiseen ollaan.
Eroja kulujen jakamisessa löytyi erityisesti ikäryhmien välillä. Vanhemmilla pariskunnilla on nuorempia useammin täysin yhteinen talous. Avoliitossa olevat pitävät aviossa olevia useammin raha-asiansa erillään.
Vaikka talous on yhteinen, suurimmalla osalla ei ole yhteistä pankkitiliä. Vastaajista 62 prosentilla on ainoastaan erilliset tilit. Neljänneksellä pariskunnista on omien tiliensä lisäksi yhteinen tili talousmenoja varten.
"Yhteinen taloustili on tyypillinen ratkaisu erityisesti lapsiperheissä", kertoo Nordean yksityistalouden ekonomisti Anu Numminen.
15 prosentilla on vain yksi yhteinen tili, jolle molempien palkat tulevat ja jolta maksetaan kaikki talouden kulut.
Lähes puolet pariskunnista, 45 prosenttia, riitelee rahasta ainakin joskus. Nuoret pariskunnat riitelevät rahasta vanhempia useammin. Uusperheissä rahasta sopiminen aiheuttaa muita perheitä enemmän hankaluuksia.
"Tyytymättömyyttä aiheuttaa erityisesti erilaiseksi koettu suhtautuminen rahaan, tai jos puolison koetaan käyttävän enemmän rahaa mihin olisi varaa" Numminen kertoo.
Tutkimuksen mukaan pariskunnat päättävät useimmista kotitalouden kuluista yhdessä. Poikkeuksia ovat auto, sähkö, vakuutukset ja asuntolaina, joista mies päättää naista useammin.
Naisen aluetta sen sijaan ovat päivittäistavaraostoksiin, sisustamiseen, vaatteisiin ja lasten kuluihin liittyvät ostopäätökset.
"Malli on yllättävän perinteinen", Numminen sanoo.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi