27.8.2007 21:05
Kosmetiikka-alan yritys L'Oreal ja tietotekniikkayritys IBM ovat eurooppalaisten, opintojaan viimeistelevien nuorten mielestä houkuttelevimmat työnantajat. L'Oreal vetoaa kauppatieteilijöihin, IBM insinööreihin.
Kovimman kärjen muodostavat kansainvälisesti tunnetut suuret yritykset kuten Coca-Cola, Microsoft ja Apple.
Suomalaisyrityksiä ei sadan halutuimman yrityksen joukossa sen sijaan juuri näy: eurooppalaiset nuoret ovat kelpuuttaneet sinne vain Nokian. Suomen ainokainen pärjäsi kuitenkin hyvin, sillä kauppatieteilijöiden listalla Nokia on seitsemäs, insinöörien listalla kahdeksas.
Eurooppalaisten nuorten suosikkityönantajia selvittäneeseen tutkimukseen vastasi 40 000 opintojensa loppuvaiheessa olevaa opiskelijaa 18:sta Euroopan maasta. Mukana oli kauppa- ja taloustieteilijöitä sekä tekniikan, fysiikan ja it-alan opiskelijoita.
Kyselyn teki Berliinissä toimiva Trendence Institute, joka tutkii eurooppalaisten nuorten käsityksiä ja toiveita työelämästä. Tutkimus tehtiin internet-kyselynä alan yliopistojen ja korkeakoulujen kautta. Kysely toistettiin nyt viidettä kertaa.
Suomesta kyselyyn vastasi 550 opiskelijaa. Suomalaiset ovat olleet kyselyssä mukana vuodesta 2004 lähtien. Tänä vuonna uusina maina mukaan tulivat Puola, Unkari, Tšekki ja Itävalta.
Lista on kokenut vuodessa melkoisen mullistuksen: IBM kiilasi ykköseksi sijalta kymmenen ja syrjäytti kärjestä BMW:n. Myös Microsoft, Apple ja Intel ovat nousseet tuntuvasti. Sen sijaan kauppatieteilijöiden unelmatyönantaja pysyi samana, L'Orealin ykköstilaa ei horjuttanut mikään.
Ekonomien listalla selvää nousua tekevät konsulttiyritykset kuten PricewaterhouseCoopers ja Ernst&Young, jotka petrasivat sijoitustaan aivan kärkisijoille. Myös Apple teki selkeän nousun kymmenen suosituimman joukkoon. Ikea sen sijaan putosi selvästi kymmenestä.
Kyselyyn osallistuneet opiskelijat valitsivat unelmatyönantajansa listalta, jossa oli valmiiksi mainittu yli sata työnantajaa. Sen lisäksi he saivat mainita listan ulkopuolelta haluamansa yrityksen.
Valmiilla listalla oli suomalaisyrityksistä vain Nokia ja UPM-Kymmene. Mikään muu suomalaisyritys ei saanut erillismainintoja.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi