torstai 9.2.2012 | Raija, Raisa  Onnittele e-kortilla

Tutkimus: Salkunhoitajat eivät sijoita omiin rahastoihinsa

14.5.2008 22:38

Tuoreen tutkimuksen mukaan suomalaisista salkunhoitajista vain 31 prosentilla on omistusta hoitamassaan rahastossa. Kaksi kolmasosaa salkunhoitajista ei siis usko omiin kykyihinsä niin paljon, että sijoittaisi hoitamaansa rahastoon omia rahojaan.

Samaan aikaan rahastoyhtiöt kuitenkin kauppaavat samaisia rahastoja sijoittajille höveleillä tuottolupauksilla.

McKinsey-konsultin, KTM Lia Kumlinin ja Helsingin kauppakorkeakoulun rahoituksen professorin Vesa Puttosen tekemästä Portfolio manager ownership and inferior performance -tutkimuksesta selviää, että etenkin suurten rahastoyhtiöiden salkunhoitajat sijoittavat nihkeästi omiin rahastoihinsa. Pienemmissä, pankkien ulkopuolisissa rahastoyhtiössä salkunhoitajat omistavat rahastojaan yleisemmin.

Salkunhoitajien rahasto-omistukset ovat julkista tietoa, jotka täytyy tosin erikseen pyytää. Helsingin Sanomat kysyi salkunhoitajien rahasto-omistuksia kolmesta suuresta pankista, jotka tarjoavat etenkin suuren yleisön niin sanottuja kansanrahastoja.

Suomen suurimman rahastoyhtiön Nordean suomalaisista salkunhoitajista ei yksikään ole sijoittanut hoitamaansa rahastoon.

Nordean salkunhoitajilla on ilmeisesti tuottavammat sijoituskohteet, sillä pankin kahdeksasta suomalaisesta salkunhoitajasta vain kolme on ylipäätään sijoittanut Nordean rahastoihin.

"Olen hyvin yllättänyt tästä tiedosta", sanoo Nordean Rahastoyhtiön toimitusjohtaja Jari Kivihuhta. Hänen mukaansa pankilla ei ole varsinaista ohjeistusta, että salkunhoitajien tulisi sijoittaa omiin rahastoihin. "Mutta olisihan se tietysti hyvä."

Hän myöntää, että salkunhoitajien olemattomat sijoitukset omissa rahastoissaan näyttävät aika kiusallisilta.

Kivihuhdan mukaan Nordean salkunhoitajien vähäinen sijoitusinto omaan rahastoon saattaa johtua siitä, että heillä on tulospalkkaus, joka pohjautuu salkun menestykseen. "Heidän tienestinsä on siis jo sellaisenaan hyvin riippuvainen rahaston tuotosta."

Nordean salkunhoitajilla ei ole mitään erityisetuja rahastosijoittajina, vaan he joutuvat sijoittamaan samoilla ehdoilla kuin muutkin.

Osuuspankin salkunhoitajat ovat vähän innokkaampia sijoittamaan omiin rahastoihinsa. OP-Pohjolan 15 salkunhoitajasta hoitamaansa rahastoon on sijoittanut kuusi salkunhoitajaa. Sijoitusten koko vaihtelee 150 eurosta 7 000 euroon.

Vain yksi OP-Pohjolan salkunhoitaja ei ole sijoittanut yhteenkään OP-rahastoon. Viiden salkunhoitajan rahasto-omitukset ovat pieniä: kymmenen euron rahasto-omistus tuskin kannustaa ketään.

Merkittäviä, yli 10 000 euron omistuksia eri OP-Pohjolan rahastoissa on kuudella salkunhoitajalla.

Sampo Pankin asiakasvaroja hoitavan Danske Bankin salkunhoitajista lähes kaikilla on omistusta hoitamissaan salkuissa. 18 salkunhoitajasta vain kolmella ei ole omistusta omassa salkussaan. Yhdellä ei ole lainkaan rahaa yhtiön rahastoissa.

Peräti kymmenellä Sampo Pankin salkunhoitajalla on iso, useamman tuhannen euron omistus hoitamassaan salkussa. Yhdellä Sampo Pankin salkunhoitajalla on hoitamassaan salkussa lähes puolen miljoonan euron omistus, toisella 150 000 euroa.

Danske Bankin sijoitustoiminnasta vastaava johtaja Karri Alameri kertoo, että pankissa rohkaistaan, mutta ei pakoteta salkunhoitajia sijoittamaan omaan rahastoonsa. "Se ei ole – eikä tietysti voi olla – työsuhteen ehto", hän sanoo. "Omistus omassa salkussa osoittaa, että salkunhoitaja uskoo omaan toimintaansa ja työnantajaansa."

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.