sunnuntai 12.2.2012 | Elma  Onnittele e-kortilla

Työttömyyskassojen jonot venyneet kuukausien mittaisiksi

1.7.2009 20:01

Rami Marjamäki

Työttömyyskassan jonot ovat kasvaneet ennätyspitkiksi.

Työttömyyskassan jonot ovat kasvaneet ennätyspitkiksi.

Ansiosidonnainen työttömyysturva viipyy pahimmillaan kuukausia. Työttömyyskassat ovat ruuhkautuneet pahoin etenkin teollisilla aloilla. Esimerkiksi Rakennusalan työttömyyskassassa käsiteltiin keskiviikkona huhtikuun puolessa välissä tulleita hakemuksia.

Tilanne on irtisanomisten vuoksi paha kautta teollisten alojen.

Julkisella puolella menee paremmin. Esimerkiksi Julkisten alojen teknisten työttömyyskassassa hakemusten keskimääräinen käsittelyaika on alle kaksi viikkoa.

Tilanne on vaikea työttömäksi jääneelle tai lomautetulle. Työttömäksi jääneet joutuvat turvautumaan sukulaisiin ja sosiaalitoimistoon. Usein tässä järjestyksessä.

"En ole toimeentulotukea lähtenyt hakemaan, vaikka maksan kyllä mielelläni veroja. Minulla on sellainen periaate, että haluan elättää yhteiskuntaa enkä yhteiskunnan elättävän minua", sanoo helsinkiläinen 30-vuotias rakennusmies, joka on odotellut ansiosidonnaisen alkamista maaliskuulta asti.

Työttömyyskassojen ruuhkautuminen on ruuhkauttanut myös sosiaalitoimistoja. Viimeinenkin turvaverkko joustaa nyt pohjaan asti. Laki vaatii toimeentulotukihakemusten käsittelemistä seitsemässä päivässä, mutta monessa kaupungissa tämä ei toteudu.

Osa liitoista on lähtenyt helpottamaan kassojen paineita tarjoamalla päätöksiä odotteleville jäsenilleen korottomia lainoja. Rakennusliitto tarjoaa 800 euroa neljän kuukauden maksuajalla.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.