29.4.2009 9:46
Metsäyhtiö UPM:n tulos painui miinukselle vuoden ensimmäisellä neljänneksellä.
Yhtiön liiketappio oli 95 miljoonaa euroa. Vielä viime vuonna samaan aikaan yhtiö teki 193 miljoonan euron tuloksen. Liikevaihto laski 23 prosenttia viime vuoden vastaavasta ajasta 2,4 miljardista eurosta 1,8 miljardiin. Osakekohtainen tulos painui vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 0,20 eurosta 0,30 euroon.
Yhtiön mukaan kehnoa tulosta selittää paperien, tarralaminaattien, vanerin ja sahatavaran kysynnän selvä heikkeneminen.
"Tänä vuonna emme odota taloudellisen toiminnan elpyvän siten, että sillä olisi merkittävää vaikutusta päätuotteidemme kysyntään. Tämä tarkoittaa viime vuotta selkeästi alempia toimitusmääriä ja määräaikaisia tuotantoseisokkeja useimmilla tuotantolinjoillamme", yhtiön toimitusjohtaja Jussi Pesonen kommentoi tiedotteessa.
Nordea: Luottotappiot selvässä kasvussa 29.4.2009
Ahlstrom tavoittelee uusia säästöjä 29.4.2009
Lääkeyhtiö Oriola teki hyvän tuloksen 29.4.2009
Mainonnan vähentyminen puolitti Alma Median tuloksen 29.4.2009
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi