22.4.2009 10:05
Yhdysvaltain valtiovarainministerin Timothy Geithnerin mukaan "ylivoimaisella enemmistöllä" maan pankeista on tarpeeksi pääomaa, jotta ne selviävät maailmanlaajuisen finanssikriisin yli.
Geithnerin lausunto nosti rahoitusalan pörssikursseja Yhdysvalloissa ja keskiviikkoaamuna myös Aasiassa.
The Wall Street Journal -lehden mukaan Yhdysvaltain pankkivalvojat alkavat perjantaina kertoa maan pankeille arvioitaan siitä, miten ne selvisivät niin sanotuista stressitesteistä. Pankkivalvojat testaavat stressitestein, miten pankkien pääomat riittävät, jos talouskriisi pahenee, työttömyys pysyy pitkään korkeana ja luottotappioiden vyöry alkaa.
Jos pankki reputtaa testin, se joutuu hakemaan uutta pääomaa joko valtiolta tai yksityisiltä sijoittajilta.
Stressitestien tulokset kerrottaneen julkisuuteen vasta viikon päästä perjantaina. Etukäteen on arveltu, että pahimmassa jamassa ovat suuret alueelliset pankit.
Geithner totesi lisäksi, että Yhdysvaltain hallituksen onnistuminen finanssikriisin hoidossa on toistaiseksi ollut "vaihtelevaa." Geithner puhui pankkikriisin hoitoa valvoville kongressin jäsenille.
Yhdysvaltain liittovaltio on myöntänyt kriisin hoitoon tähän mennessä 700 miljardia dollaria, josta 110 miljardia dollaria on vielä käyttämättä. Vahvimmat pankit ovat ilmaisseet halunsa palauttaa tukirahoja, koska hallituksen tuelle asettamat ehdot säätelevät muun muassa pankkien johdon palkkausta.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi