perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Useat pikavippiyritykset väistelevät yhä lakia

7.6.2010 9:45 | Päivitetty: 7.6.2010 10:23

Suuri osa pikaluottoja tarjoavista yrityksistä ei noudata alaa koskevaa lainsäädäntöä, ilmenee Kuluttajaviraston ja tietosuojavaltuutetun valvontakampanjasta.

Viranomaiset puuttuvat niihin, minkä lisäksi Kuluttajavirasto on pyytänyt poliisia tutkimaan mahdollisen kiskontatapauksen.

Pikaluottoja tarjoavat yritykset eivät ole enää helmikuun jälkeen saaneet myöntää luottoja, elleivät ne tunnista hakijaa niin sanotulla vahvalla tunnistusmenetelmällä, kuten verkkopankkitunnuksilla. Yritysten on myös pitänyt ilmoittaa markkinoinnissaan luoton todellinen vuosikorko. Lisäksi ne eivät ole saaneet enää maksaa rahaa asiakkaiden tileille yöaikaan.

Kuluttajavirasto ja tietosuojavaltuutettu tarkastivat kevään aikana, miten hyvin noin 80 pikaluottoyritystä noudattaa uusia vaatimuksia. Vain 30 yritystä tunnistaa luotonhakijat vahvalla tunnistusmenetelmällä. Monet jättävät tunnistamisen asiakkaan vastuulle antamalla hänen valita, käyttääkö hän lainaa hakiessaan pankkitunnuksiaan vai ei.

Lain mukaan yritysten on kuitenkin tunnistettava paitsi kaikki uudet asiakkaat, myös ne uutta luottoa hakevat vanhat asiakkaat, joiden kanssa yritys on asioinut ennen helmikuuta 2010.

13 yritystä ilmoitti todellisen vuosikoron puutteellisesti. Todellinen vuosikorko saatetaan mainita esimerkiksi pelkästään sopimusehdoissa. Neljä yritystä maksaa edelleen rahat asiakkaiden tileille yöaikaan.

Pikaluottoyritykset säilyttävät luotonhakijoiden henkilötietoja rekistereissään tyypillisimmin 5–10 vuotta. Näin pitkät säilytysajat sisältävät riskin siitä, että asiakasrekisteritiedot eivät pysy ajan tasalla, viranomaiset huomauttavat.

Kuluttajavirasto ja tietosuojavaltuutettu kertovat saaneensa ilmoituksia, joissa puhelinnumeroa vaihtanut kuluttaja on saanut pikaluottoyritykseltä laskutukseen ja perintään liittyviä viestejä tai tekstiviestimainoksia, koska numeron aikaisempi haltija on ollut yrityksen asiakas.

Noin kolmasosa alan yrityksistä kuuluu johonkin konserniin. Tällaisten yritysten asiakastiedot saattavat päätyä konsernin muiden yritysten käyttöön, jopa kuluttajien tietämättä. Tietoja saatetaan käyttää suoramarkkinoinnissa ja luottopäätösten teossa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.