21.4.2009 4:30
Pakistanilainen nainen vastaanotti ruoka-avustuksen kadulla maan suurimmassa kaupungissa Karachissa maanantaina.
Maailmaa vaanii edelleen vakava ruokakriisin mahdollisuus, vaikka maailmanlaajuinen taantuma on siirtänyt keskustelun ruokakriisistä sivummalle. Uuteen ruokakriisiin tarvitaan vain esimerkiksi kato jossain suuressa viljaa tuottavassa maassa.
Viime syksynä viljasta saatiin isoissa tuottajamaissa ennätyssuuri sato, joka täytti varastot. Asiantuntijat kuitenkin pelkäävät, että viljelijöillä ei ole tulevaisuudessa enää varaa ostaa kalliita lannoitteita, jolloin peltojen hehtaarisadot myös pienenevät.
Eri puolilla maailmaa, jopa Euroopassa on selviä merkkejä siitä, että viime vuonna jopa sadoilla prosenteilla kallistuneiden lannoitteiden käyttö on vähentymässä.
Rahat eivät riitä lannoitteisiin, koska viljelijät saavat markkinoilta vähemmän rahaa sadostaan. Pankkienkin lainananto on jäissä esimerkiksi Yhdysvalloissa. Venäjällä ruplan arvo on romahtanut ja lainojen korot nousseet hetkessä yli 20 prosenttia.
Maailmanlaajuisen taloustaantuman pelätään myös vaikuttavan ihmisten ja etenkin köyhien mahdollisuuksiin ostaa ruokaa. Pahimmassa asemassa ovat silloin köyhien maiden köyhät kaupunkilaiset.
Maa- ja metsätalousministeriön maatalousosaston kansainvälisten asioiden yksikön ylijohtaja Veli-Pakka Talvela sanoo olevansa maailman ruokahuollosta hyvin huolissaan. Esimerkiksi kato jossain suuressa tuottajamaassa saattaa suistaa maailman köyhät kuilun partaalle, myös kasvi- tai eläintaudeilla voi Talvelan mukaan olla ennennäkemättömiä vaikutuksia.
"Silloin edessä voi olla jopa nälänhätä."
Vaarassa on erityisesti köyhien maiden kasvava kaupunkilaisköyhälistö, joka yrittää selvitä dollarilla, parilla päivässä.
Elintarvikehuollossa uhkaavasta vaarasta varoittivat viimeksi viime viikonloppuna Italiaan kokoontuneet 8G-maiden maatalousministerit.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi