torstai 9.2.2012 | Raija, Raisa  Onnittele e-kortilla

VM: Suomen talous sukeltaa niin syvälle, ettei sitä voi ennustaa

18.12.2008 11:00

Ville Männikkö

Leipäjono Kalliossa viime keväänä.

Leipäjono Kalliossa viime keväänä.

Suomen kansantalouden ensi vuoden näkymät ovat erittäin synkät. Synkistelyvuorossa oli torstaina valtiovarainministeriö eli VM. Sen mielestä näkymät ovat kuitenkin niin epävarmat, ettei niistä ministeriön suhdannekatsauksessaa lähdetty edes ennustamaan.

"BKT tulee supistumaan, työllisyys heikkenemään ja työttömyys lisääntymään. Missä määrin, tarkentunee talven aikana", katsauksessa sanotaan.

"Ei me lähdetä tähän desimaalipilkkukilpaan", sanoo VM:n kansantalousosaston suhdanneyksikön päällikkö Hannu Jokinen. Hän ei kuitenkaan ainakaan suuremmin kyseenalaistanut muutaman korttelin päässä olevan toisen ennustajan, Suomen Pankin, desimaaleja. Keskuspankki ennusti bkt:n supistuvan ensi vuonna 0,5 prosenttia.

VM ei esittänyt tarkkaa ennustetta myöskään vuoden takaisessa katsauksessa. Talouden yleinen kuvan synkkyys tulee kuitenkin selväksi tuoreessa katsauksessa ilman desimaalipilkkujakin.

Jotakin sentään siinäkin ennustetaan, hyvin ehdollisesti tosin.

Ensi vuoden kokonaistuotannon kasvu "jää miinusmerkkiseksi". Työttömyys "noussee" ensi syksyyn mennessä 1,5 prosenttiyksikköä nykyisestä ja työllisten määrä "vähentynee" saman verran. Tätä nykyä työttömyysaste on 6,3 ja työllisyysaste 70,6 prosenttia.

Vielä puoli vuotta sitten suurena huolenaiheena pidetty inflaatio hidastuu. Kun kuluttajahinnat tänä vuonna nousivat keskimäärin neljä prosenttia, koko ensi vuonna nousuvauhti "jäänee" hyvin vähäiseksi eli yhteen prosenttiin.

Osittain tästäkin syystä kotitalouksien käytettävissä olevat reaalitulot "lisääntynevät" 3,5 prosenttia. Eläkeläisten ostovoima "kasvanee" palkansaajia nopeammin.

Sekä kulutus että investoinnit ovat VM:n arvion mukaan ensi vuonna ongelmissa. Kulutuksen tämänvuotinen 2,5 prosentin kasvu hidastuu noin prosenttiyksikön verran. Investoinnit sukeltavat ja jäävät viitisen prosenttia pienemmiksi kuin kohta päättyvänä vuonna.

VM:n oma tontti, erinomaisessa kunnossa oleva julkinen talous, kärsii sekin. Tänä vuonna ylijäämää jää 4,5 prosenttia noin 200 miljardin euron suuruisesta bkt:stä, mutta ensi vuonna valtiontalous kääntyy alijäämäiseksi ensi kerran kuluvalla vuosikymmenellä ja koko julkisen sektorin ylijäämä jää työeläkerahastojen varaan.

Jokinen myöntää, että tarvetta tarkkoihin ennusteisiin olisi ollut juuri tässä tilanteessa. Niitä ei haluta esittää "ennen kuin on kovaa maata jalkojen alla".

Sitä etsitään ja kehityksen kuvaa pyritään tarkentamaan jo alkuvuodesta lisäbudjettiprosessin yhteydessä. Vuoden ensimmäinen lisäbudjetti on aikaistettu tavanomaisesta loppukeväästä sydäntalveen.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.