sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Valmistajat uskovat trenditutkimuksiin

13.11.2006 19:38

Kuluttajien lisäksi CloettaFazer ja Leaf kuuntelevat myös trendi- ja markkinatutkimuksia. Pikkupussit ovat trendi, väittää ainakin uusin Mitä Missä Milloin -kirja. Siinä Leafin pikkupussit ovat päässeet vuoden trendilistalle Lordin ja Markku Uusipaavalniemen kanssa.

Trendiksi on myös tullut olla huolestunut suomalaisten lihomisesta ja lasten hampaiden huonosta kunnosta. Yhtenä syynä lihomiseen ja reikäisiin hampaisiin on nähty kaikenlaisten herkkutuotteiden pakkauskokojen kasvu. Suurimmat karkkipussit painavat 400 grammaa eikä limuakaan juuri saa alle puolen litran pullossa.

Vaikka lihavuus- tai hammaslääkärit eivät olekaan makeistehdasta lähestyneet, nämä puheet on myös huomioitu, kun uusia tuotteita on luotu.

Tilastokeskuksen mukaan Suomen kaikista talouksista viime vuonna 40 prosenttia eli 965000 oli yhden hengen talouksia. Määrä on ollut kasvussa koko ajan, ja tämä on näkynyt ruokakaupoissa jo pitkään. Lähes kaikki valmistajat tekevät myös yhdelle hengelle tarkoitettuja pakkauksia.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.