21.8.2008 22:32
Väkevien alkoholijuomien vero nousi vuoden 2008 alussa 15 prosenttia. Mietojen alkoholijuomien veroa korotettiin 10 prosentilla.
Väkevien alkoholijuomien kotimaan kokonaismyynti laski reilut kaksi prosenttia tammi–toukokuussa. Oluen myynti laski samana aikana vajaat kaksi prosenttia.
Alko myi tammi–heinäkuussa 5,4 prosenttia vähemmän väkeviä viinoja kuin edellisenä vuonna samaan aikaan.
Alkoholin kokonaiskulutus on Suomessa pysynyt tänä vuonna lähes ennallaan, sillä viinien ja siiderien myynti on kasvanut, samoin matkustajatuonti, jota tilastoissa ei näy.
Matkustajatuonnin osuus alkoholin kulutuksesta Suomessa on noin 15 prosenttia.
Alkoholin anniskelu ravintoloissa väheni tammi–toukokuussa 10,7 prosentilla. Vähittäismyynti puolestaan kasvoi 3,7 prosentilla. Suunta on jatkunut kesällä.
Viime vuonna Suomeen tuotiin 9 miljoonaa litraa väkeviä viinoja. Näistä 6,5 tuli Virosta tai laivoilta. Olutta tuotiin 22 miljoonaa litraa. Viron ja laivojen osuus tuonnista oli 18 miljoonaa litraa.
Alkoholiveron korotus aloitti uuden viinarallin 22.8.2008
Niin halpaa että järki lähtee 21.8.2008
POIMINTASaksassa panttimaksusta voi saada vapautuksen 21.8.2008
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi