sunnuntai 12.2.2012 | Elma  Onnittele e-kortilla

Valtion omistamista yhtiöistä tuli monien vaatimusten taistelutanner

Ay-johtajan mielestä valtionyhtiöt ovat kruununjalokiviä
Hallitusammattilaiset korostavat kilpailukykyä

17.8.2009

Mitä valtion omistama yritys saa tehdä ja mitä ei? Siitä on puhuttu tänä vuonna vilkkaammin kuin ehkä milloinkaan aikaisemmin.

Valtio-omisteiset yritykset ovat julkistaneet rankkoja saneeraussuunnitelmia, paljastuneet johtajien kohtuuttomien eläke-etujen sekä palkkioiden maksajiksi ja jopa isoiksi vaalirahoittajiksi.

Vaikka valtio olisi pörssiyrityksessä vain vähemmistöomistaja, ainakin ay-liike odottaa sellaiseltakin yritykseltä vähemmän irtisanomisia ja lomautuksia sekä muutenkin "vastuullisempaa" toimintaa kuin muilta.

Valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Jyri Häkämies (kok) on kuitenkin linjannut, että valtio-omistaja ei voi vaatia kansainvälisessä kilpailussa toimivilta yrityksiltä pidättäytymistä sopeutustoimilta.

Erityisen kiivaasti hän on puolustanut metsäjätti Stora Enson saneerauspäätöksiä, joita on luvassa lisää lähiaikoina. Valtio omistaa sijoitusyhtiönsä Solidiumin kautta Stora Ensosta noin 12 prosenttia.

Valtiolla on kuitenkin vahva valta sellaisissa yrityksissä, joissa sen omistus on sataprosenttinen tai yli 50-prosenttinen. Tällaisia on kolmisenkymmentä. Toisaalta sekään ei estä irtisanomisia. Valtio omistaa 50,1 prosenttia Neste Oilista, joka ilmoitti vastikään aikeistaan vähentää työntekijöitä.

Häkämies on vastannut ay-liikkeen syytöksiin huomauttamalla, että liiketoiminnalliset päätökset kuuluvat yhtiöiden hallituksille eikä valtio-omistaja voi ottaa niitä itselleen.

Yhtiöiden johdon palkitsemista valtio sen sijaan on jo suitsinut ja uusia sääntöjä odotellaan tämän syksyn kuluessa.

Myös vaalitukeen valtio-omistaja on puuttunut. Häkämies ja pääministeri Matti Vanhanen (kesk) tähdensivät viime viikolla, että niiden yhtiöiden, joissa valtio on enemmistöomistaja, ei tule antaa vaalitukea.

Rautatieläisten liiton puheenjohtaja, pitkään Sdp:ssä vaikuttanut Vesa Mauriala, on saanut niskaansa niin haukkuja kuin kehujakin kesäkuun lyhyestä junalakosta, jota hän oli organisoimassa. Mauriala perusteli lakkoa kritiikkinä valtion omistajapolitiikkaa kohtaan.

Mauriala oli VR-Yhtymän hallituksessa, mutta jätti tehtävänsä.

Hänen mielestään valtionyhtiöt ovat "kruununjalokiviä". "Monilla on merkittäviä yhteiskunnallisia, jopa strategisia julkisen vallan määrittämiä tehtäviä", hän muistuttaa. Hän viittaa rautatieliikenteeseen.

Valtionyhtiöiden pitäisi Maurialan mielestä näyttää esimerkkiä hyvästä henkilöstöpolitiikasta.

"Taloudellisesti niukkoina aikoina valtion tulisi harkita tarkasti, kuinka suurta voittoa se yhtiöiltään edellyttää", hän sanoo.

Toimitusjohtajana mm. Aspocompissa, Vattenfallissa ja Gyprocissa ollut Maija-Liisa Friman korostaa, että henkilöstön huomioimisen lisäksi yrityksen on oltava kilpailukykyinen omalla markkinallaan.

Kilpailukykyä korostaa myös tietoturvayhtiö F-Securen perustaja ja nykyinen hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa. Hänet tunnetaan myös niin sanottuna enkelisijoittajana, joka sijoittaa sijoittaa rahojaan lupaaviin yrityksiin ja toimii myös niiden neuvonantajana.

Friman kuuluu hallitusammattilaisten ykkösnimiin. Hän istuu nykyään peräti seitsemän yhtiön hallituksessa.

Friman on hallituksen puheenjohtaja ongelmajätteiden käsittelyyn erikoistuneessa Ekokemissa, josta valtio omistaa kolmanneksen. Hän on hallituksen jäsen myös metallijätti Metsossa, josta valtiolla on 11 prosentin siivu sekä TeliaSonerassa, josta Suomen valtio omistaa liki 14 prosenttia.

Friman on ollut aiemmin myös Rautaruukin ja kiinteistösijoitusyhtiö Spondan hallituksissa. Rautaruukista valtio omistaa noin 40 prosenttia ja Spondasta 34 prosenttia.

Siilasmaa puolestaan johtaa puhetta puhelinyhtiö Elisassa, jossa valtio on omistajana kymmenellä prosentilla.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.