12.10.2008 14:02
Vanhanen ei halunnut spekuloida sillä, miten käy, jos euromaiden johtajat eivät pääse sopuun rahoitusalan tukipaketista.
Tilanne uhkaavan rahoitusmarkkinoiden katastrofin torjunnassa on nyt kriittinen, pääministeri Matti Vanhanen (kesk) sanoi sunnuntaina kello 13 pidetyssä lehdistötilaisuudessa.
Aiemmat toimenpiteet eli Yhdysvaltain valtion väliintulo ja keskuspankkien yhtäaikaiset koronalennukset eivät ole vielä rauhoittaneet tilannetta, Vanhanen sanoi. Vanhanen lähti tiedotustilaisuuden jälkeen euromaiden valtionpäämiesten hätäkokoukseen Pariisiin.
Vanhanen ei halunnut spekuloida sillä, miten käy, jos euromaiden johtajat eivät pääse sopuun uskottavasta tukipaketista rahoitusalan yrityksille. "Tärkeintä on se, että tänään annettava viesti on selkeä", Vanhanen sanoi.
Pariisissa aletaan neuvotella kello 18 Suomen aikaa tuesta rahoitusalan yhtiöille. Tuella pyritään estämään rahoitusmarkkinoiden kriisin laajentuminen luottolamaksi, joka pahimmillaan johtaisi talousromahdukseen.
Paitsi että viesti on selkeä, se on tultava myös ennen kuin rahoitusmarkkinat avautuvat maanantaina, Vanhanen sanoi.
Suomi suosittelee voimakkaasti myös koko Euroopalle samanlaisia tukitoimia kuin mitä Britanniassa julkistettiin viime viikolla, Vanhanen sanoi.
Britanniassa valtio alkaa sijoittaa suoraan julkisia varoja pankkeihin, jotta niiden vakavaraisuus paranee. Lisäksi valtio myöntäisi vakuutuksia pankkien luotoille, jotta pankkien keskinäiset rahamarkkinat elpyvät.
Käytännössä Britannian malliin sitoutuminen merkitsee sitä, että kunkin valtion pitää huolehtia itsenäisesti oman maansa pankkijärjestelmästä.
Periaatteiden pitää silti olla yhteisiä ja päätösten koordinoituja, Vanhanen sanoi.
Vanhanen totesi, että eurooppalaisten pankkien lisäpääomittamiseen hätätilanteessa ei käytetä Suomen valtion eli suomalaisten veronmaksajien rahoja.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi