29.7.2010 23:08
Moskova. Venäjä aikoo paikata talouden alijäämäänsä myymällä osuuksia valtionyrityksistä vuosien 2011–2013 aikana. Taloudellisen kehityksen ministeri Elvira Nabiullina kertoi torstaina, että myös ulkomaalaiset voivat osallistua kauppoihin.
"Myymme huomattavan osuuden valtionyrityksistä markkinoilla. Aiomme säilyttää määräävän osuuden", sanoi Nabiullina.
Nabiullina sanoi torstaina yhtenä selityksenä myyntiohjelmalle, että omistusosuuksia pitää pienentää. Valtiolle jää silti aina vähintään 51 prosenttia osakkeista.
Ilmoitus päätti välillä pelonsekaisetkin myyntitavan arvuuttelut, jotka ovat velloneet viime syyskuulta kun myynnistä alettiin puhua.
Kyseessä on suurin yksityistämisohjelma sitten 1990-luvun, ja silloinen suhmurointi on vielä hyvässä muistissa. Epäilyksiä on lisännyt myös yleinen korruptio.
Siksi Kudrin olikin puheissaan tiukka. "Suljemme kokonaan pois tilanteet, joissa joku myy jollekin jotain keinotekoisen alhaisella hinnalla."
Myynti eteni torstaina, kun maan hallitus päätti budjettisuunnitelmasta tuleville vuosille.
Tarkkaa listaa yrityksistä ei Nabiullinan mukaan vielä ole. Yleisesti tiedetään tai oletetaan, että mukana ovat esimerkiksi öljy-yhtiö Rosneft, pankit VTB ja Sperbank ja öljynkuljetusyhtiö Transneft. Osa yhtiöistä on jo pörssissä.
Viime vuonna Venäjän talous kutistui 7,9 prosenttia. Finanssiministeri Aleksei Kudrinin mukaan budjettia ei saada tasapainoon ennen vuotta 2015.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi