sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Venäjän tuontirajoitusten osasyinä tehtaiden kaakelivauriot

15.7.2010 16:20

Teija Sutinen / HS

Venäjä on asettanut suomalaisille liha- ja maitotuotteille tuontirajoituksia.

Venäjä on asettanut suomalaisille liha- ja maitotuotteille tuontirajoituksia.

Venäjän viranomaisten raporteista selviää, että yksittäiset seikat ovat olleet syinä suomalaisten maito- ja lihantuotantolaitosten tuontirajoituksiin.

Eviran mukaan venäläiset ovat puuttuneet muun muassa rikkoutuneisiin kaakeleihin ja henkilöliikenteen hoitumiseen tuotantolaitoksissa.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Ylen uutiset.

"En usko, että kyse on ollut yhdestä rikkoutuneesta kaakelista vaan on ollut useampia havaintoja, joiden kokonaisuus on ratkaissut", sanoi Eviran tuonti- ja markkinavalvontayksikön Kyösti Siponen.

Eilen kerrottiin, että 14 suomalaista tuotantolaitosta ei käytännössä saa toimittaa tuotteitaan Venäjälle.

Venäjän eläinlääkintä- ja kasvinterveyslaitos teki tuotantolaitoksiin toukokuussa tarkastuksia. Niiden perusteella osalle tehtaista asetettiin tuontikielto.

Tänään Venäjä ilmoitti lykkäävänsä rajoitusten voimaantuloa ensi viikon loppuun.

Siposen mukaan Evira aikoo seuraavaksi vastata Venäjälle jokaisen vientirajoituksen saaneen tuotantolaitoksen osalta.

"Toivomme, että ensi viikolla olisi sellainen tilanne, että rajoitus ei kohtaisi kaikkia laitoksia. Osa raportin puutteista on sellaisia, jotka tuotantolaitos voi korjata heti itse", hän tarkensi.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.