lauantai 11.2.2012 | Talvikki  Onnittele e-kortilla
TAUSTA

Verkkomainonta on yhden kauppaa

19.5.2008 21:48

Maailman suurin ohjelmistoyhtiö Microsoft yritti keväällä ostaa internetyhtiö Yahoon. Hanke kariutui, mutta sunnuntaina Microsoft kertoi neuvottelevansa taas Yahoon kanssa yhteistyöstä.

Miksi Microsoft on kiinnostunut Yahoosta? Saadakseen paremman otteen verkon mainosmarkkinoista.

Viisi vuotta sitten Google, Yahoo ja Microsoft kilpailivat vielä melko tasaväkisesti internetin mainoseuroista.

Nyt tilanne on kaukana tasaisesta. Googlen mainostulot ovat kasvaneet muutamana viime vuonna samaa tahtia kuin Nokian kännykkämyynti 1990-luvun lopun vauhdikkaina vuosina.

Viime vuonna hakuyhtiön osuus nettimainonnasta oli noin 40 prosenttia, arvioi tutkimusyhtiö eMarketer. Suurinkin kilpailija, Yahoo, tienaa vain reilun kolmanneksen siitä mitä Google.

Yhdysvalloissa Googlen ja Yahoon välinen kilpailuasetelma on tasaisempi kuin esimerkiksi Euroopassa. Yhdysvalloissa joka viides hakukonehaku tehtiin maaliskuussa Yahoolla, Euroopassa vain joka kymmenes.

Toisaalta Googlen osuus hakusanahauista on Yhdysvalloissakin noin 60 prosenttia ja Euroopassa vielä murskaavampi, lähes 80 prosenttia.

Perinteisissä bannerimainoksissa Yahoo taas on markkinajohtaja 18 prosentin markkinaosuudella, kertoo tutkimusyhtiö comScore. Microsoftin osuus on 7 prosenttia ja Googlen olematon – se on satsannut hakukoneen tekstimainoksiin.

Se onkin suurin internet-mainonnan muoto.

Viime vuonna 41 prosenttia internet-mainonnan tuloista tuli hakusanojen yhteydessä näytettävistä mainoksista Yhdysvalloissa, kertoi asiaa tilastoiva Internet Advertising Bureau viime viikolla.

Bannerien kaltaisista mainoksista tuli 21 prosenttia ja verkon luokitelluista ilmoituksista 16 prosenttia.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.