sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla
TIETOKULMA

Verkon suosituin hakukone

12.2.2009 10:24

 Hakukoneyhtiö Googlen perustivat vuonna 1998 kalifornialaisen Stanfordin yliopiston opiskelijat Larry Page ja Sergey Brin.

 Muutamassa vuodessa Googlesta tuli internetin ylivoimaisesti suosituin hakukone. Tutkimusten mukaan suomalaisista 95 prosenttia käyttää Googlea säännöllisesti.

 Yhtiön muita palveluita ovat karttaohjelma Google Earth ja Gmail-sähköposti. Google omistaa myös videosivusto Youtuben.

 Pääkonttori on Kalifornian Mountain View'ssa, mutta yhtiö toimii yli 110 maassa. Suomen toimisto avattiin tammikuussa 2007. Maajohtaja on entinen taitoluistelija Petri Kokko.

 Google listautui pörssiin 2004. Osakkeen listaushinta oli 85 dollaria, mutta se on sittemmin moninkertaistunut. Keskiviikon päätöskurssi New Yorkissa oli 358 dollaria.

 Yhtiö on takonut viime vuosina voittoja pääasiassa internetin mainosmyynnistä. 2008 loka-joulukuussa Google teki 382 miljoonan dollarin tuloksen ja sen liikevaihto kasvoi 18 prosenttia 5,7 miljardiin dollariin. Yhtiö ei ole ilmoittanut irtisanomisista.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.