27.12.2007 19:15 | Päivitetty: 28.12.2007 7:15
Toimituspäällikkö Mari Flink (vas.), päätoimittaja Juha-Pekka Raeste ja uutistuottaja Ismo Virta valmistautuvat nostamaan maljan Taloussanomien viimeisen printtilehden kunniaksi lehden toimituksessa Sanomatalossa.
Taloussanomien toimituksessa Sanomatalossa tunnelmat olivat torstaina yhtä aikaa haikeat ja hilpeät. Perjantaina ilmestynyt viimeinen paperille painettu lehti oli kasassa. Lauantaista lähtien julkaisusta löytyy vain sähköinen versio internetistä.
Päätoimittaja Juha-Pekka Raesteen johdossa nettilehdellä on yli 40 toimitukselliseen henkilöstöön kuuluvaa tekijää. Raeste kertoo, että vuodenvaihteessa umpeutuvaan lähtöpakettiin on tarttunut vajaat kymmenen henkeä.
Talouselämän seurantaan erikoistuvaksi nettilehdeksi Taloussanomien käyttöön jää runsaasti resursseja ja osaamista. Raesteen mukaan se on yksi tulevaisuuden lähtökohdista.
"Lukija ei ole huijattavissa. Olemme luvanneet kehittää tätä konseptia, eikä sitä ei voi tehdä ihan kevyillä voimavaroilla."
Raeste muistuttaa, että päätös tappiollisen printtilehden lopettamisesta ja verkkoon siirtämisestä tehtiin kuluvana vuonna havaitun kehityksen perusteella. Lehden verkkosivujen kävijämäärä alkoi nousta, ja se kasvoi vuoden kuluessa viisinkertaiseksi 50 000:sta 280 000:een viikoittaiseen kävijään.
Näin rajua kasvua on viime aikoina ollut vain niillä nettijulkaisuilla, jotka keskittyvät taloudellisen informaation jakamiseen. Tästä tehtiin se johtopäätös, että ihmiset seuraavat aiempaa enemmän taloudellista tietoa päivittäin työpaikoillaan.
Raeste tulkitsee, että taloustietoa jakavien nettisivustojen auki pitäminen koetaan kunniallisemmaksi kuin muiden saittien.
"Kun ilmoittaja on lisäksi valmis maksamaan mainoksesta talousnettijulkaisussa kolme kertaa enemmän kuin 'yleisnettijulkaisussa', syntyi ajatus kannattavan talousjulkaisun mahdollisuudesta", Raeste selvittää.
"Maailmalta ja jopa Pohjoismaista kantautuu viestejä muutoksista. Ruotsissa internet ottaa kuuleman mukaan mainoskakusta tänä vuonna jo 13 prosenttia, kun televisiomainonta jää 11 prosenttiin. Suomessa ei olla vielä tässä tilanteessa."
Paperille painetuille lehdille Raeste povaa toisaalta uutta nousurupeamaa lähivuosina.
"Siellä ryhdytään puolustamaan asemia, ja sisältöä kehitetään. Edessä on erikoistumisen aika, kun kaikki eivät tee enää kaikkea."
Raeste sanoo, että Taloussanomien tuleva sisältö koostuu jatkossakin 80-prosenttisesti "kovasta taloustiedosta ja talousuutisista". Lisäksi julkistetaan kevyempää aineistoa, jota voi luonnehtia "yhteiskunnallisesti merkittäväksi juoruiluksi".
Uutispalvelu Startelin ja Taloussanomien varaan on lisäksi suunnitteilla täysin uusia kohdennetuille ryhmille räätälöityjä palveluja.
Taloussanomat ja Helsingin Sanomat kuuluvat molemmat SanomaWSOY-konserniin.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Ulkomaat | Päivitetty 19:57
Politiikka | Julkaistu 15:57
Ulkomaat | Päivitetty 20:54
Urheilu | Päivitetty 19:39
Viihde | Julkaistu 21:03