5.1.2008 19:08
Helsingin Sanomat teki edellisen kasvuyritysselvityksen syksyllä 2000. Tuolloin pääomasijoittajille ja muille kasvuyritysten tuntijoille tehdyn kyselyn perusteella lehdessä esiteltiin 11 "tulevaisuuden voittajayritystä".
Nyt seitsemän vuotta myöhemmin voi todeta, että voitot jäivät vähäisiksi. 11 voittajayrityksestä kuusi on kupsahtanut.
Kotien ateriapalvelujärjestelmiä kehittänyt Food Automation Finland sai konkurssituomion 7. toukokuuta 2003.
Espoolainen ohjelmistoyhtiö Netseal asetettiin konkurssiin tammikuussa 2005. Viimeisen Asiakastietoon toimitetun tilinpäätöksen mukaan vuonna 2003 Netseal teki 39 300 euron liikevaihdolla 2,4 miljoonaa euroa tappiota.
Ohjelmistoyhtiö Mediaclick poistettiin kaupparekisteristä 2005. Viimeinen merkintä rekisterissä on ulosotossa todettu varattomuus.
Mobiili-internetohjelmistoja kehittäneestä LPG Innovations -yhtiöstä tuli pöytälaatikkofirma, kun sen liiketoiminnat myytiin jyväskyläläiselle Yomille keväällä 2002.
Nopeita tietoliikenneyhteyksiä kehittänyt VDSL Systems sai konkurssituomion marraskuussa 2003.
Mobiilikaupan laskutusjärjestelmiä kehittävä More Magic Software oli vuonna 2000 yksi kuumimmista suomalaisista kasvuyrityksistä. Se pääsi myös Time-lehden 50 kiinnostavimman eurooppalaisen teknologiayrityksen listalle.
Kolmen Otaniemen teekkarin perustama More Magic oli myös yksi ensimmäisistä suomalaisfirmoista, joka haki kasvurahoituksensa suoraan ulkomaisilta pääomasijoittajilta. Sen ensimmäisen kierroksen rahoittaja oli Siemensin sijoitusyhtiö Mustang Ventures. Toisella 50 miljoonan markan eli 8,3 miljoonan euron kierroksella mukaan tuli amerikkalainen Battery Ventures.
Seuraavana vuonna teknolama ja pääomasijoittajien paniikki iskivät myös More Magiciin. Kolmannella sijoituskierroksella pääomasijoittajat veivät leijonanosan omistuksesta ja keskittivät toiminnot yhtiön Bostonin-konttoriin.
Suomessa More Magic joutui selvitystilaan joulukuussa 2004. Yhtiön Bostonin-konttori jatkaa edelleen toimintaansa More Magic Solutions -nimellä.
Yhtiön suomalaisilla perustajilla ei pienten omistussiivujen lisäksi ole enää mitään tekemistä yhtiön kanssa.
HS:n vuoden 2000 kasvuyritysselvityksessä eniten ääniä sai tietoturvayhtiö SSH Communications Security.
SSH listautui Helsingin pörssiin pian äänestyksen jälkeen joulukuussa 2000, mutta menestystä yhtiöstä ei tullut. Päinvastoin yhtiö on vähitellen näivettynyt pikkiriikkiseksi nakkikioskiksi. Vuonna 2001 liikevaihto oli 19,9 miljoonaa, 2006 enää 9,5 miljoonaa.
Lehdessä esitellyistä yhtiöstä hengissä ovat säilyneet myös tamperelainen optiikkaan perustuvia mittauslaitteita kehittävä Oseir ja kännykkämainontayhtiö Add2Phone.
Internetpohjaisia puhelujärjestelmiä kehittävä Wicom myytiin viime keväänä saksalaiselle ohjelmistojätille SAP:lle. Wicom työllisti myyntihetkellä 70 henkeä ja sen liikevaihto oli 10 miljoonaa euroa.
Joukossa on yksi yritys, jonka lopullisesta menestyksestä ei vielä voi sanoa mitään. Hiv-rokotetta kehittävä tamperelainen Finnish Immunotechnology toimii nykyisin nimellä FIT Biotech.
Vuonna 2006 FIT Biotech teki 24 000 euron liikevaihdolla peräti 3,7 miljoonaa tappiota. Syynä on se, että yhtiön tuotekehitys on edelleen kesken – eikä tuote ole vielä vuosiin valmistumassakaan. Yhtiön hiv-rokotteella on kuitenkin tehty jo kliinisiä testejä Etelä-Afrikassa.
"Meillä on tiettyä näyttöä rokotteemme tehosta. Tiedämme, että se vähentää hiv-virusten määrää, mutta emme vielä tiedä onko sillä kliinistä merkitystä. Emme siis vielä tiedä, hyötyvätkö hiv-potilaat rokotteesta – ja jos hyötyvät, niin kuinka paljon", FIT Biotechin toimitusjohtaja Kalevi Reijonen sanoo.
Yhtiö ei kehitä perinteistä, ennaltaehkäisevää rokotetta vaan terapeuttista eli hoitavaa hiv-rokotetta. Yhtiön rokotteella on tarkoitus siis hoitaa tartunnan saaneita potilaita.
Reijonen uskoo, että tuotekehityskilpailussa FIT on maailmanlaajuisesti hyvissä asemissa. "Uskon, että olemme piikkipaikalla. Täytyy kuitenkin muistaa, että piikkipaikaltakin voi kaatua rähmälleen ihan kalkkiviivoilla."
FIT työllistää 40 ihmistä pääosin Tampereella. Lisäksi sillä on tutkimusyksikkö Tartossa, ja se tekee yhteistyötä ulkomaisten tutkimusryhmien kanssa. Ensi vuonna yhtiö aloittaa suuren kansainvälisen kliinisen testausprosessin.
Reijosen mukaan tuotekehittelyyn menee vielä ainakin kaksi kolme vuotta. Kliinisessä käytössä FIT:n hiv-rokote voisi olla – jos kaikki menee hyvin – viiden vuoden kuluttua.
Maanantain lehdessä konkurssiin menneen VDSL Systemsin entisen toimitusjohtajan Jussi Autereen haastattelu kasvuyrittäjyydestä ja pääomasijoittamisesta.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi