sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

WTO-neuvottelut kariutuivat

29.7.2008 19:52 | Päivitetty: 29.7.2008 23:04

Geneve. Maailman kauppajärjestön neuvottelut keskeytettiin tiistai-iltana Genevessä. WTO:n pääjohtaja Pascal Lamy kertoi neuvottelijoille, ettei runsaan viikon keskusteluista ollut mahdollista saada lopputulosta.

Neuvottelut romuttuivat Yhdysvaltojen, Kiinan ja Intian näkemyseroihin. Yhdysvallat ei hyväksynyt Kiinan ja Intian vaatimusta suojella omaa maataloustuotantoaan ulkomaiselta tuonnilta.

Siitä milloin neuvotteluja jatketaan, ei ole tietoa. Pelkona on, että Yhdysvaltojen presidentinvaalit lykkäävät niitä edelleen jopa vuosilla.

Yhdysvaltojen kauppaneuvottelija Susan Schwab lupasi, että Yhdysvaltojen tekemät tarjoukset pysyvät pöydässä väliajallakin.

"Yhdysvallat on yhä sitoutunut Dohan-neuvottelukierrokseen. USA:n kannanotot ovat pöydällä odottamassa molemminpuolisia vastauksia", Schwab sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan.

Viime viikon lopussa 153 neuvottelijamaata saavutti kompromissiehdotuksen maatalouden tukien ja teollisuustullien alentamisesta. Auki jäivät kuitenkin maatalouden suuret kiistakysymykset kuten Yhdysvaltain puuvillatuottajien tuki sekä EU:n banaanituontitullit.

Teollisuus- ja palveluyritykset ovat odottaneet kauppaneuvottelujen tuomaa tullien ja muiden kaupan esteiden laskua. Nämä asiat olisivat helpottaneet yritysten toimintaa.

Maanviljelijät sen sijaan vieroksuivat kauppakierroksen aiheuttamaa tukien poistoa sekä kaupan vapauttamista.

Yritykset toivoivat, että kauppasopimuksen saavuttaminen olisi antanut potkun talousnousulle.

Dohan kauppaneuvottelukierrosta on käyty nyt seitsemän vuotta ja se oli tarkoitus päättää tämän vuoden lopussa. Etenkin kehitysmaiden piti hyötyä neuvottelutuloksesta.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.