7.11.2009 13:36
Yhdysvalloissa asuu pian nuori mies nimeltä Verkkokauppa Com.
Suomalainen Verkkokauppa.com-yritys on tehnyt markkinointitemppuna sopimuksen nimenvaihtamisesta 19-vuotiaan yhdysvaltalaisnuorukaisen Calvin Goszin kanssa.
Gosz myi nimeään verkkokauppa eBayssa aiemmin tällä viikolla. Kauppa nimestä tehtiin 5.000 dollarin eli vajaan 3.400 euron hinnalla perjantai-iltana yhteisöpalvelu Facebookin kautta.
EBay oli ehtinyt poistaa tarjouksen omilta sivuiltaan asiattomana.
”Calvinilla oli niin hauska idea, että kyllä me halusimme olla tässä mukana”, Verkkokauppa.comin toimitusjohtaja Samuli Seppälä sanoo.
Yhdysvalloissa on suuren siirtolaismäärän vuoksi verrattain löysä nimilainsäädäntö, jonka vuoksi nimenmuutos on helppoa. Verkkokauppa.com maksoi Goszille ennakon ja nimenmuutoksesta aiheutuvat kulut. Lopun summan hän saa toimitettuaan Seppälälle kopion uudella nimellä än varustetusta ajokortista.
"Ulkomailla liikkeemme nimestä näkee aika monenlaista kirjoitusasua ja painotimme, että nimen pitää mennä oikein. Muutoin nuorelta mieheltä voi jäädä osa rahoista saamatta", Seppälä sanoo.
Hän kertoo yrittäneensä myös opettaa Goszille, miten nimi lausutaan.
Gosz itse on kaupasta innoissaan. Hän uskoo kuitenkin , että perhe ja läheiset kutsuvat häntä jatkossakin Calviniksi.
"Mutta ihmiset, joita en ole aiemmin tavannut, he kutsuvat minua Verkkokaupaksi", hän sanoo kotikaupunkinsa Sheboyganin sanomalehden Sheboygan Pressin verkkosivuilla.
Gosz, joka on hakenut syyskuussa Floridasta Sheboyganiin muutettuaan yli kymmentä eri työpaikkaa, kertoo aikovansa käyttää rahat hyvään tarkoitukseen ja hakevansa opiskelemaan.
"Olin vain yllättynyt, että he todella siirsivät rahat tililleni. Todella mukavaa yritykseltä auttaa minua tällä tavoin", hän sanoo Sheboygan Pressille.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi