4.3.2008 21:49
Washington. Yhdysvaltain asuntolainakriisi on leviämässä luottokortti- ja autolainoihin. Lainahanojen kiristyminen on alkanut tehdä amerikkalaisista kuluttajista yhä enemmän käteisostajia.
Korttiyhtiöt nostavat erääntyneiden korttivelkojen korkoja pilviin ja rajoittavat korttien myöntämistä sellaisille, joilla on vähänkään maksuhäiriötä. Autoliikkeiden varastojen kerrotaan kasvavan kuluttajilta takaisin haetuista autoista.
Viime vuonna takaisin haettujen autojen määrä lisääntyi kymmenen prosenttia, ja tänä vuonna kasvun uskotaan olevan vähintäänkin sama, koska yli kaksi kuukautta maksunsa laiminlyöneitä asiakkaita on nyt enemmän kuin kymmeneen vuoteen.
Vielä marraskuuhun saakka amerikkalaisten kuluttajien velka lisääntyi lähes 14 prosentin vuosivauhdilla, mutta joulukuussa kasvuvauhti aleni vajaaseen kolmeen prosenttiin. Joulukuussa kuluttajien velkataakka nousi suuremmaksi kuin koskaan aikaisemmin.
Vielä äsken postista tuli korttitarjouksia, joissa luottorajaksi luvattiin 10 000 dollaria kättelyssä. Nyt kuluttajat valittavat, että luottokorttiyhtiöt laskevat hyvienkin asiakkaidensa luottorajoja kymmenestätuhannesta jopa vain pariintuhanteen. Raha on lainamarkkinoilla yhä tiukemmassa keskuspankin ohjauskoron alennuksista huolimatta.
Amerikkalaisten kuluttajien korttivelat ovat kasvaneet, koska asiakkaista vain joka kolmas maksaa velan pois kuun lopussa ja kaksi kolmannesta jättää sen kasaantumaan. Korttivelan rahoittajat perivät sitä suurempaa korkoa mitä vanhempaa velka oli.
Asuntobuumin aikana ihmiset pystyivät maksamaan kasaantuneet luottokorttivelkansa pois, koska heidän oli helppo lainata rahaa asuntonsa hinnannousua vastaan. Näin kulutusluottojen valtava massa muuttui suureksi asuntovelkavuoreksi.
Nyt kun asuntojen hinnat laskevat, tämä raha-automaatti ei enää toimi. Business Week -lehden mukaan amerikkalaisten kuluttajien keskimääräinen luottokorttivelka on noin 7 000 dollaria.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi