24.11.2007
Yleisradion tekniikan tekemien testien mukaan koko joukko etenkin
vanhempia digisovittimia ei pysty vastaanottamaan kunnolla Yleisradion
ohjelmien tekstitystä.
Helsingin Sanomien tietoon tulleen listan mukaan ongelmasovittimia on vähintään 15 eri mallia. Kukaan ei tiedä, miten paljon niitä on kuluttajille vuosien varrella myyty.
Monia televisionkatsojia on kismittänyt, että Ylen lähettämien vieraskielisten ohjelmien tekstitykset ovat katkeilleet tai puuttuneet välillä kokonaan. Ongelmia on ilmennyt myös tallentavissa sovittimissa, joista osassa tekstit eivät ole tallentuneet kovalevylle lainkaan.
Yle lähettää muista kanavista poiketen tekstitykset kuvasta erillisenä signaalina, koska palveluun on haluttu liittää lisäominaisuuksia muun muassa vammaisryhmille. Tekstitysteknologian monimutkaisuus on kuitenkin merkinnyt sitä, että läheskään kaikkien sovittimien ohjelmisto ei ole täysin ymmärtänyt tekstilähetystä.
Kaupallisten kanavien lähetyksissä ongelmia ei ole, koska teksti lähetetään valmiiksi kuvaan liitettynä.
Ylen listaamista ongelmaisista sovittimista suurin osa on poistunut markkinoilta aikaa sitten. Joidenkin pulmat saattavat ratketa huoltoliikkeessä tehtävällä päivityksellä, mutta kaikkiin sovittimiin päivityksiä ei ole saatavilla. Kuluttajaviraston mukaan tekstitysongelmat ovat vika, jonka korjaamisesta sovittimen myyjä on vastuussa.
Tällä hetkellä myynnissä olevissa sovittimissa ongelmia on harvoin. Suurimmat maahantuojat testauttavat laitteet ennen niiden myyntiin tuomista ja tekevät tarvittavat korjaukset ohjelmistoon. Mitään pakkoa testaamiseen ei kuitenkaan ole ja edelleen myyntiin saattaa tulla kelvottomia laitteita.
Esimerkiksi Ruotsissa kaikki sovittimet käyvät läpi testit, ennen kuin ne saavat myyntiluvan.
Yle on listannut myös hyväksi toteamiaan malleja muun muassa Topfield, Handan ja Humax-merkeiltä. Läheskään kaikkia sovittimia Ylen testeissä ei ole käyty läpi, koska on oletettu, ettei niissä ole ongelmia.
Tekstitys on aiheuttanut pulmia myös kaapelitalouksissa. Usein ongelma on löytynyt kaapeli-tv-operaattorin hankkimasta muuntimesta, jolla digitaalinen signaali on muunnettu analogiseksi. Kaikkien muuntimien ohjelmistot eivät ole olleet ajan tasalla.
Yle on arvioinut, että televisiolupien viime kuukausien joukkoirtisanominen on ainakin osin johtunut tekstitysongelmista. Siksi yhtiö yksinkertaisti tekstityssignaaliaan jonkin verran pari viikkoa sitten, jotta ainakin osa vanhoista, ongelmallisista sovittimista pystyisi paremmin sen vastaanottamaan.
Viimeisenä keinona Yle on varautunut lähettämään tekstitykset kuvaan liitettyinä, mutta silloin menetettäisiin vammaispalvelut ja erikielisten tekstien samanaikainen lähettäminen. Tämä olisi kova pala julkisen palvelun yhtiölle, jolle erityisryhmien ja vähemmistöjen palveleminen on keskeinen tehtävä.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi