lauantai 21.11.2009 | Hilma  Onnittele e-kortilla

JUURI NYT

Yleisradio rajaa verkkopalveluaan tv-maksun maksaneille

10.10.2007 22:46

Yle aikoo rajata internetpalvelujaan siten, että osa palveluista sidotaan tv-maksuun. Tällä hetkellä palveluja voivat käyttää kaikki halukkaat.

Ensi vuoden alusta Ylen Areena -palvelun käyttöön tarvitaan rekisteröintinumero, jonka saavat vain tv-maksunsa maksaneet. Areena on palvelu, jossa ohjelmia voi katsoa ja kuunnella sen jälkeen, kun ne on lähetetty televisiosta tai radiosta. Lisäksi Areenassa on Elävä arkisto.

"Tv-luvan maksaneille pitää tulla asiakasomistajafiilinki", määrittelee ohjelmistoalueen johtaja Ville Vilén.

Rekisteröinti on osa pyrkimystä parantaa televisionkatsojien maksuhalukkuutta.

Tv-luvasta on digitelevision tulemisen myötä luopunut peräti 26 000 ihmistä, kertoi Ylen uutiset tiistaina.

"Määrä on suurempi kuin syksyllä odotettiin, mutta ei niin suuri kuin pelättiin", toteaa Ylen toimitusjohtaja Mikael Jungner.

Digitalisoinnin myötä myös maksullisten televisiokanavien suosio on kasvanut räjähdysmäisesti. Syyskuussa jo vajaa viidennes kotitalouksista oli hankkinut maksutv-kanavan. Ylen tv-maksun maksajien määrä on sitä vastoin pudonnut alle kahteen miljoonaan.

Ylen tärkein kilpailuvaltti uudessa kanavaviidakossa ovat Jungnerin mukaan uutiset sekä kotimainen draama keihäänkärkenään Markku Pölösen ohjaama Karjalan kunnailla -sarja, joka alkaa marraskuussa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Päivän kysymys

Onko tv-lupamaksu tullut tiensä päähän?

26 000 ihmistä on digi-tv:n myötä luopunut tv-luvasta. Yle vastaa rajaamalla nettiään vain luvan maksaneille.

Kyllä 88% Ei 12%

Vastanneita 5443

Äänestys on päättynyt.

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.