perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Ylen rahoitukseen kaavaillaan asuntoon sidottua tv-maksua

22.10.2008 5:04

Yleisradion rahoitusta pohtiva työryhmä selvittää, voisiko tv-maksun vastedes maksaa kiinteistöön kuuluvana maksuna.

Kansanedustaja Mika Lintilän (kesk) vetämän työryhmän pöydälle on nostettu uusi malli, jossa tv-maksu liittyisi asuntoon, ja sen perisi asunto-osakeyhtiö osakkaaltaan tai vuokranantaja vuokralaiselta. Mallin on tiettävästi ideoinut työryhmän jäsen, kansanedustaja Bjarne Kallis (krist).

Mallin yksityiskohtia hiotaan vielä, mutta näillä näkymin tämä veroluontoinen maksu perittäisiin myös liikehuoneistoilta. Sen sijaan vapaa-ajan asunnoista tv-maksua ei perittäisi.

Selvitysten mukaan kiinteistöön sidottu tv-maksu olisi Ylen nykyisellä, runsaan 400 miljoonan euron vuosibudjetilla 160–170 euroa. Nykyinen tv-maksu on maksutavasta riippuen 215–223 euroa vuodessa.

Lintilän työryhmän on määrä tehdä ehdotus Ylen tulevasta rahoituksesta vuoden loppuun mennessä. Uuteen rahoitusmalliin siirryttäisiin vuonna 2010.

Työryhmän pöydällä on tiettävästi vielä muitakin malleja.

Tv-maksu voitaisiin sitoa vaihtoehtoisesti myös ansiotuloon. Veroluontoisen maksun suuruus olisi silloin arvioiden mukaan nykytasolla keskimäärin noin sata euroa.

Ylen hallitus on ilmoittanut tukevansa kutakuinkin nykyisenlaista mutta paranneltua tv-maksumallia. Hallitus käsitteli Ylen tulevaa rahoitusta alkukesällä.

Nykyisessä mallissa katsoja ilmoittaa itse televisionkatselustaan Viestintävirastolle, joka lähettää hänelle laskun. Mallin suurin ongelma on se, että maksu on sidottu tv-laitteeseen, vaikka suuri osa katsojista seuraa televisio-ohjelmia tietokoneen tai kännykän kautta. Toinen ongelma on se, että moni jättää maksun maksamatta.

Ylessä olisikin haluja kehittää maksujen kontrollia samaan tapaan kuin muissa Pohjoismaissa on tehty. Niissä esimerkiksi myyjä ilmoittaa television tai maksu-tv:n hankkimisesta viranomaisille. Yle haluaisi myös saada Viestintävirastolta käyttöönsä asiakastietoja.

Yksi vaihtoehto olisi rahoittaa Yle suoraan valtion budjetista. Ylessä tällaista mallia ei haluttaisi, koska budjetista päätetään erikseen joka vuosi. Se tekisi pitkäjänteisen suunnittelun vaikeaksi. Ylessä ei innostuta myöskään maksu-tv-mallista.

Kaikkein epätodennäköisin vaihtoehto on Ylen rahoittaminen mainoksilla.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.