perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla
KOMMENTTI

Ylipormestarin puhe viitasaarelaisille

10.8.2007 22:22

Khöm, khöm. Viitasaarelaiset, medborgare. Täten haluan tehdä tiettäväksi, että olen ostanut Viitasaaren hintaan 26,25 Yhdysvaltain dollaria. Veroja suoritin kaupasta 1,3125 dollaria. Kauppa sujui Weblo.com-palvelussa, jossa jokainen voi toteuttaa unelmansa ja ostaa itselleen tärkeitä paikkoja.

Weblon kauppaehtojen mukaan minkä tahansa maailman kaupungin ostaja nousee automaattisesti asukkaidensa pormestariksi. Haluan kiittää kaupunginjohtaja Jouko Räsästä toimeliaisuudesta vuosien varrella ja toivottaa hänelle onnea työnhaussa.

Koska haluan kehittää jumalaisella luonnolla siunatusta Viitasaaresta maailmankuulun matkailukohteen, olen päättänyt nimittää itseni ylipormestariksi. Se on mielestäni ajan hengen mukaista ja ilmentää kaupunkimme valmiutta ajatella suuria ajatuksia.

Minulla oli nuoruudessani kunnia asua Viitasaarella seitsemän vuotta. Yksi mieleenpainuvimpia muistoja on vuodelta 1984, kun elokuvaviikon aikana Aki Kaurismäelle myönnettiin Humanismin käsi -palkinto elokuvasta Rikos ja Rangaistus.

Mielestäni elokuvaviikosta tulee kehittää kuukauden mittainen kansainvälinen festivaali. Luotan vakaasti siihen, että saamme kaiken tuen hankkeellemme Yhdysvaltain elokuvayhdistykseltä MPAA:lta, jonka ostin Weblosta 30 dollarilla.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.