10.7.2008 0:04
Perjantaina eri puolilla maailmaa myyntiin tuleva uusi iPhone 3G on viime kesänä julkistettua perusmallia selvästi nopeampi ja parempi kännykkä. Se on edeltäjäänsä hieman paksumpi, mutta kiiltävän ja tasaisen ulkopinnan ansiosta se sujahtaa liukkaasti taskun pohjalle.
Parasta puhelimessa on internetin käyttö. Koskaan aikaisemmin en ole millään kännykällä käyttänyt internetpalveluja yhtä paljon kuin iPhone 3G:llä. Syy on yksinkertainen: iPhonessa ei tarvitse pujotella valikoiden viidakossa ja puhelin toimii nopeasti.
Useampia selainikkunoita voi pitää samanaikaisesti avoinna, ja liikkuminen niiden välillä sujuu vikkelästi. Myös gps-satelliittipaikannus ja Googlen digitaaliset kartat toimivat nopeasti. Taloudesta kiinnostunut voi seurata osakekursseja työpöydältä yhdellä klikkauksella.
Isolta näytöltä voi kohtuullisen hyvin katsoa myös YouTuben videoita.
Musiikin ostaminen on tehty todella helpoksi. Musiikkikauppa iTunesin käyttäjätiedot siirtyvät kännykkään automaattisesti. Nokian epävarmasti toimivaan ja sekavaan musiikkikauppaan verrattuna Applen ratkaisu on kännykässä kuin eri vuosikymmeneltä.
Käyttöliittymä muistuttaa paljon Applen tietokoneissaan käyttämää OS X -käyttöjärjestelmää. Tekstiä voi suurentaa näppärästi sormenpäillä sivua venyttämällä. Sen sijaan tekstiviestien ja sähköpostien näpyttely voi olla näppäimistöön tottuneelle aluksi hankalaa.
Kosketusnäyttö edellyttää, että painallus kohdistuu lähes kohtisuoraan ylhäältä päin. Ilman harjaantumista puhelimen käyttö edellyttää molempien käsien käyttöä.
Synkronointi Microsoftin kalenterin kanssa onnistuu sutjakkaasti. Erityisherkkuna on maksullinen Mobile Me -palvelu, jolla kalenterimerkintöjen muuttaminen päivittyy langattomasti sekä tietokoneeseen että kännykkään.
Kolmannen sukupolven iPhonella Apple loistaa matkapuhelinteollisuuden kirkkaana suunnannäyttäjänä.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi