Valikko
Teknologia

Testissä värisevä Taikofon-tyyny, jota markkinoidaan terapiakäyttöön

Riippumatonta tutkimusta vaikutuksista ei ole

Taikofon on Flexound-nimisen suomalaisyrityksen ensimmäinen tuote. Se on erityisesti terapiakäyttöön suunnattu laite, jossa tyynyn sisälle on piilotettu ääntä voimakkaiksi värähtelyiksi muuttava ”Flexound Xperience” -moduuli.

Kyseessä ei siis ole perinteinen kauitin, vaikka ääntäkin tyynystä toki lähtee.

Valmistajan mukaan Taikofonia voi äänisisältöä vaihtamalla käyttää erilaisissa terapiatilanteissa, kuten rauhoittamiseen, vuorovaikutukseen, rentoutumiseen tai vireystilan nostoon.

Testissä sitä kokeiltiin avuksi unettomuuteen.

Taikofoniin voi tuoda musiikkia joko langattomasti bluetoothin avulla tai myös 3,5 millimetrin plugia käyttämällä, eli äänilähteeksi käy mikä tahansa laite, johon saa kiinni tavalliset kuulokkeet.

Puhelimen liittäminen on helppoa. Vetoketjun avaamalla tyynyn sisältä paljastuu kuulokejohdon pää ja nappula, jota painamalla Taikofonin voi yhdistää bluetooth-laitteeseen kuten älypuhelimeen.

Yhdistäminen onnistui helposti ilman vilkaisuakaan ohjekirjaan päin.

Yhdistämisen jälkeen musiikki soimaan ja sängylle pötköttelemään värinätyyny pään alla.

Ensikosketus värinään aiheutti kuitenkin melkoisen pettymyksen.

Pään alle sijoitettuna ja erittäin pienellä äänenvoimakkuudella Taikofon tuntui lähinnä huonolta monokaiuttimelta ja epämukavalta tyynyltä.

Kyseessä ei kuitenkaan ole kuulokkeiden korvaaja, vaan aivan toisenlainen laite. Kevyestä hissimusiikista ei laitteella juuri nautiskella.

Äänessä – musiikissa, elokuvissa tai jopa pelkissä tärinää tuottavissa tehosteäänissä – pitää olla alapäätä ja potkua. Siispä levyvalinnaksi vaihtui pop-hipsuttelun sijasta suomalaisen Swallow the Sun -yhtyeen uutuus, josta bassopään murinaa on taatusti tarpeeksi.

Samalla asennonvaihto kyljelleen ja tyyny uudelle paikalle tiukkaan halaukseen. Kuuntelu- vai pitäisikö sanoa tuntelukokemus olikin sen jälkeen omaa luokkaansa.

Suomalaiskansallisen melankolian raskaat soinnut tuntuivat koko kehossa, vaikka äänenvoimakkuus ei suureksi noussutkaan.

Lopputuloksena yli 30 vuotta univaikeuksista kärsinyt testaaja onnistui Swallow the sunia soittavaa Taikofonia halaillen vaipumaan uneen ennätysajassa.

Yksittäisen kokeilun perusteella Taikofonia olisi helppo ylistää. Valmistajan sivuilla myös monet muut käyttäjät ja terapeutit ­ylistävät laitteen tuottamia tuloksia.

Riippumatonta tutkimustietoa vaikutuksista ei kuitenkaan vielä ole saatavilla. Yhden onnellisesti nukutun yön jälkeen univaikeudetkin palasivat – oli Taikofon sylissä värisemässä tai ei.

Tuskin laitteen käytöstä haittaa on, mutta satunnaista kokeilunhalua rajoittaa kova hinta. Yritys tuo tulevaisuudessa tekniikkaansa myös muihin, toivottavasti hintaluokaltaan edullisempiin, tuotteisiin.

Taikofon-värähtelytyyny. Hinta 389 euroa.  

Plussaa

 

 Tuntuu hyvältä.

 Auttoi ainakin kerran nukahtamisessa.

 

Miinusta

 

 Tutkimustietoa vaikutuksista ei saatavilla.

 Hinta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Tekniikka
  • Uniongelmat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Elina Jyväs 1977–2017

    2. 2

      ”Kapitalistista logiikkaa” vastustavat talonvaltaajat eivät suostu lähtemään saaristohuvilalta – Helsingin vaihtamat uudet lukot rikottiin heti, valtaajat kieltävät koskeneensa

    3. 3

      Sylki paljastaa, että nykyihminen on joskus paritellut tuntemattoman ihmislajin kanssa

    4. 4

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    5. 5

      Tietoturvaskandaali ravistelee Ruotsia – suomalainen asiantuntija pitää tapausta hyvänä muistutuksena ulkoistamisen riskeistä

    6. 6

      Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

    7. 7

      130 kipulaastaria ja 770 tablettia vahvaa kipulääkettä puolessa vuodessa oli liikaa – Valvira puuttuu säännöllisesti lääkärien lääkemääräyksiin

    8. 8

      Valtavat venäläiset sota-alukset sivuuttivat Helsingin – HSTV:n helikopterivideo näyttää ydinsukellusveneen saattueen Suomenlahdella

    9. 9

      Viisilapsisen perheen äiti Aino Kämäräinen tekee itse hammastahnansa, välttää vihannespusseja ja elää heinäkuun ilman muovia – näin sinäkin voit vähentää muovijätettäsi

    10. 10

      Charlien vanhemmat lopettavat oikeustaistelun lisähoidon saamiseksi sairaalle vauvalle – hengityskoneessa kituvan vauvan kohtalo on kuohuttanut ympäri maailmaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    2. 2

      Venäjällä media valmistautuu Putinin Suomen-vierailuun syyllistämällä, nöyryyttämällä ja vähättelemällä Suomea

    3. 3

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    4. 4

      Viisilapsisen perheen äiti Aino Kämäräinen tekee itse hammastahnansa, välttää vihannespusseja ja elää heinäkuun ilman muovia – näin sinäkin voit vähentää muovijätettäsi

    5. 5

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    6. 6

      Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

    7. 7

      Räjähtäviä kaasuputkia ja rapistuvia moottoriteitä – edes Trumpin lupailemat tuhat miljardia eivät riitä korjaamaan USA:n rapakuntoon päässyttä infrastruktuuria

    8. 8

      Elina Jyväs 1977–2017

    9. 9

      Jalankulkijat kävelevät päin punaisia ja pyöräilijät ajelevat jalkakäytävillä – miksei liikenne­sääntöjen rikkomisesta sakoteta?

    10. 10

      Käpylässä sekakäyttäjillä on valikoiva maku: vain lonkero katosi hyllyistä – ”Perinteinen viinajuoppo on näissä tapauksissa harvassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    2. 2

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    3. 3

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    6. 6

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    7. 7

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    8. 8

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    9. 9

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    10. 10

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    11. Näytä lisää