Teknologia

Kodin turvakamera kuvaa pimeässäkin ja tallentaa videokuvan pilveen – HS testasi laitteen

Canary-turvakamera tarkkailee ympäristöään koko ajan ja hälyttää omistajalle, jos kuvassa tapahtuu muutoksia.

Entisaikaan kanarialintuja käytettiin kaivoksissa varoittamaan mainareita myrkkykaasuista. Jos kaivokseen alkoi tulvia esimerkiksi häkää, häkkilintu kuoli ensin ja kaivosmiehille jäi aikaa paeta myrkkyjä.

Nykyään varoitusjärjestelmät ovat armeliaampia, mutta nimensä kodin turvakamera Canary on kanarialinnuilta lainannut.

Canary keräsi alkupääomansa joukkorahoituspalvelu Kickstarterin avulla. Suuren innostuksen ansiosta mukaan lähtivät myös isot pääomasijoittajat. Valmis ja viimeistelty tuote on nyt saatu myös Suomen markkinoille.

Kameran asennus kotiin on erittäin helppoa. Puhelimeen asennetaan sovelluskaupasta ohjelma, jolle kerrotaan muutamia asetuksia.

Sen jälkeen puhelin ja Canary kytketään yhteen paketissa olevalla kuulokejohdolla. Puhelin visertää kaapelia pitkin asetukset Canaryyn, minkä jälkeen se on käyttövalmis.

Canary tarkkailee oletuksena kamerallaan koko ajan ja hälyttää omistajalleen, jos kuvassa tapahtuu muutoksia. Kameran kuvaaman videopätkän voi katsoa netin pilvipalvelusta tai ladata sieltä omaan puhelimeensa.

Muutoksiksi rekisteröityvät mahdollisten varkaiden lisäksi myös kissan juoksentelu kameran näköpiirissä ja jopa ikkunan takana vilkahtavat auton valot. Lomamatkan ajaksi onkin viisasta sulkea verhot tai säätää kamera kuvaamaan paikkaa, jossa muutoksia ei tapahdu, ellei esimerkiksi ulko-ovea avata.

Kameran voi helposti opettaa tunnistamaan perheenjäsenten puhelimet ja kytkemään hälytykset pois päältä, kun tuttu puhelin on paikalla. Videopätkien tallennus on kuitenkin erikoisesti oletuksena päällä silloinkin.

Äkkinäinen käyttäjä joutuukin tahtomattaan oman elämänsä axlsmithiksi. Vahinko-otosten mahdollisuutta lisää, että Canary ei ulkoisesti lainkaan muistuta kameraa.

Jopa lähes pilkkopimeässä tapahtuvat asiat tallentuvat sel­keästi yökuvausominaisuuden ansiosta – tosin mustavalkoisina. Automaattikuvaus pitää käydä säätämässä asetuksista käsin pois.

Valvontakameran lisäksi laitteessa on myös muita ominaisuuksia. Lämpötilan ja ilmankosteuden mittaukset ovat mielenkiintoista tarkkailtavaa vaikka eivät varsinaista hyötyä kaikille tuokaan.

Ilmanlaatua mittaava anturi reagoi herkästi, jos Canaryn vieressä vaikkapa tupakoi. Laitteessa on myös todella kovaääninen hälytyssireeni.

Kokonaisuutena Canary oli erittäin toimiva. Omaa kotia oli helppo käydä vilkaisemassa toiselta puolelta maapalloa puhelimen näytöllä, ja siivoojan käynnit asunnossa saivat heti aikaan hälytyksen.

Jos ostaa pelkän laitteen, vi­deot ovat pilvipalvelussa katsottavissa vain 12 tunnin ajan. Se on moneen tarkoitukseen aivan liian vähän.

Lisäaikaa saa erilaisilla maksullisilla paketeilla. Esimerkiksi seitsemän vuorokautta tallentava palvelu maksaa vuodessa noin 86 euroa.

Canary-turvakamera kotiin. Hinta 229 euroa.

Plussaa

 Helppo asennus

 Hyvä kuva, toimii myös pimeässä

Miinusta

 Reagoi liian herkästi

 Pilvitallennus yli 12 tunnin ajalta maksullinen

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Tekniikka
  • valvontakamerat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      HSL:n lipunmyynti on kaaoksessa ja sadan miljoonan euron jättiuudistus jo kolme vuotta myöhässä – HS selvitti, mikä meni pieleen

    2. 2

      Mies perusti terrorismia ja suvakkeja vastustavan kansanliikkeen, päätyi vahingossa vastustamaan sukkia – some täyttyi sukkakuvista

    3. 3

      Liikakilot voivat sotkea seksielämän, koska käsitämme seksin väärin, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Tunnetko nämä kymmenen vakavia myrkytyksiä aiheuttavaa suomalaista kasvia? – ”Kaikissa lapsiperheissä pitäisi olla lääkehiiltä varastossa”

    5. 5

      Koirat haistavat syövän ja eläytyvät ihmisen suruun, mutta syyllisyyttä ne eivät tunne – Miten viisaita koirat todella ovat?

    6. 6

      Opintoni jäävät kesken opintotuki­uudistuksen takia – en saa opintolainaa, vaikka laina on valtion takaamaa

    7. 7

      Helsinki–Vantaan uusi eteläsiipi aukeaa, tältä siellä näyttää: Sisustuksessa suomalaista designia, matkustajat pääsevät kentän ensimmäiseen liukukäytävään

    8. 8

      Joukko turvapaikan­hakijoita aikoo ylittää rajan Suomesta Ruotsiin mielen­ilmauksena kohtelulleen

    9. 9

      Näin Trumpin rinnalle ilmaantui toinen Trump

    10. 10

      Mikä nimeksi lapselle? Löydä HS:n vauvannimikoneella sinun ja kumppanisi yhteiset nimisuosikit

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    2. 2

      Mies perusti terrorismia ja suvakkeja vastustavan kansanliikkeen, päätyi vahingossa vastustamaan sukkia – some täyttyi sukkakuvista

    3. 3

      Moni lapsi saa vahingossa trendikkään nimen – Katso nimet, joiden suosio on nyt kasvussa

    4. 4

      Antti Rinne, 54, kehottaa suomalaisia ”synnytystalkoisiin” – sanavalinta tyrmistyttää ja hävettää demareitakin

    5. 5

      Joukko turvapaikan­hakijoita aikoo ylittää rajan Suomesta Ruotsiin mielen­ilmauksena kohtelulleen

    6. 6

      16-vuotias somalityttö pahoinpideltiin kotirapussa, parturi uhattiin tappaa – maahanmuuttajat kertovat, että täysin sivullisia uhkaillaan nyt väkivallalla Turun tapahtumien vuoksi

    7. 7

      Mikä nimeksi lapselle? Löydä HS:n vauvannimikoneella sinun ja kumppanisi yhteiset nimisuosikit

    8. 8

      Tanskan poliisi: sukellusveneestä löytyi paljon toimittaja Kim Wallin verta, merestä löydetty naisen ruumis on Kim Wallin

    9. 9

      Mira, 21, sai unelmalomalta ESBL-superbakteerin, joka on lähes kaikille antibiooteille vastustuskykyinen – ”Jatkuvat kivut saivat minut miettimään vakavissani, kuolenko tähän”

    10. 10

      Britannia perui yllättäen suomalais­tutkijan häädön maasta – ministeriö jopa soitti perään ja ”pyysi anteeksi vuolaasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    6. 6

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    7. 7

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    8. 8

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    9. 9

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    10. 10

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    11. Näytä lisää
    Uusimmat