Valikko
Teknologia

HS testasi: Inokimin järeää sähköpotkulautaa on helppo käyttää – ja akku kestää jopa 30 kilometriä

Inokim Lightilla ajo on helppoa ja hauskaa.

Erilaisia sähkökulkimia näkyy katukuvassa päivä päivältä enemmän. Nykylakien mukaan niillä saa ajaa liikenteessä joko jalankulkijan tai polkupyöräilijän sääntöjen mukaan riippuen enimmäisnopeudesta.

Kokeilimme, miten sähköinen potkulauta toimii suomalaisen liikenteen seassa.

Potkulaudalla pääsee melkoista vauhtia jo potkimallakin. Harva kuitenkaan jaksaa potkutella sillä pitkää matkaa.

Inokim Light on äkkivilkaisuilla vain hieman tavanomaista järeämpi potkulauta, mutta sen sisuksiin on onnistuneesti kätketty sähkömoottori ja akkupaketti.

Ensipotkaisu pitää kuitenkin antaa omalla jalalla perinteiseen tapaan. Sen jälkeen Inokim hoitaa kulkemisen ongelmitta, jopa hämmästyttävän helposti. Ajaminen onnistuu ensikertalaiselta heti.

Inokimin huippunopeus on rajoitettu 25 kilometriin tunnissa. Hieman kovempaakin pääsee, jos kohdalle osuu kunnon alamäki. Kokemattomampi kuski ei suurempaa huippunopeutta kaipaakaan.

Ajaessa oikean peukalon alle osuu kaasukahva, josta nopeutta säädellään. Sen vieressä on pieni näyttö ja ohjauspaneeli, josta voi kytkeä päälle tavanomaista tiukemman nopeudenrajoittimen vaikkapa kymmeneen kilometriin tunnissa.

Myös vakionopeudensäädin on. Sen käyttö pieneltä näytöltä ei ole kuitenkaan kovin sujuvaa. Käytännössä ohjauspaneelista tuli vain laitettua laite päälle ja pois.

Valmistajalta on tulossa uusi malli, jota voi säädellä älypuhelinsovelluksella.

Vasemman käden puolella on polkupyöristä tuttu käsijarru. Jarru vaikuttaa vain takapyörään. Etupyörällä täydestä vauhdista jarruttaessa jälki voisikin olla pahannäköistä.

Potkulaudan pisin testiajo tehtiin Tuusulanjärven ympäri. Täydellä akulla pitäisi päästä 30 kilometrin verran.

Noin 28 kilometrin mittaisen reissun puolivälissä alkoi kuitenkin pelottaa, mahtaako akku sittenkään riittää. Niinpä sitä käytiin lataamassa yhden hampurilaisaterian keston verran.

Lähtöpisteeseen palatessa akkua oli kuitenkin vielä reippaasti jäljellä.

Tyhjän akun täyteen lataamisessa vierähtää peräti kahdeksan tuntia. Moneen kilpailevaan sähkökulkimeen verrattuna potkulaudan etu on, että sillä pääsee eteenpäin, vaikka akku kesken matkanteon loppuisikin.

Esimerkiksi uupahtanutta hoverboardia joutuu kantamaan käsissään.

Kantaa voi Inokimiäkin. Sen saa kätevästi yhdellä yhtäaikaisella käden- ja jalanliikkeellä siistiin nippuun, jota voi kuljettaa vaikkapa junassa työmatkaa varten.

Niin hauskaa Inokimillä ajaminen kuitenkin oli, että kotimatkalla junasta tuli testijakson aikana hypättyä helposti yhtä asemaa aiemmin – ja huristeltua viimeiset kilometrit potkulaudan päällä.

Inokim Light -sähköpotkulauta. Hinta 1 099 euroa.

Plussaa

 Ajaminen erittäin helppoa (ja hauskaa)

 Tukeva rakenne

 Akkujen kesto

Miinusta

 Hinta vielä kallis

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Tekniikka

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    2. 2

      Vanhuksia ilman ruokaa Helsingissä jättänyt yritys lähetti epäselviä laskuja – yli sata laskua ilman kauppakuitteja

    3. 3

      Ilmavoimat on perustanut kaikessa hiljaisuudessa Raven-joukot – ”korpit” suojelevat vip-matkustajia mahdollisesti vaarallisilla paikoilla

    4. 4

      HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

    5. 5

      Trump leikki ajavansa rekkaa, tööttäili ja intoili kuin pikkulapsi, internet riemastui kuvista

    6. 6

      Näin lähtee Jopo hävyttömän varkaan mukaan helsinkiläisnaisen kotipihasta – ”Toivottavasti tämä toimii muille opetuksena”

    7. 7

      Herätkää poliittiset päättäjät – Suomi on sairastunut, ja taudin nimi on avoin rasismi

    8. 8

      Vantaan Koivuhaassa on Jehovan todistajien päämaja, jossa valikoitu joukko odottaa pääsyä paratiisiin – lapset on kielletty ja raamatuntulkinta ainoaa oikeaa

    9. 9

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    10. 10

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    2. 2

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    3. 3

      Vantaan Koivuhaassa on Jehovan todistajien päämaja, jossa valikoitu joukko odottaa pääsyä paratiisiin – lapset on kielletty ja raamatuntulkinta ainoaa oikeaa

    4. 4

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    5. 5

      Turvapaikanhakijat eivät työllisty – etenkin Irakista ja Somaliasta tulevien työllisyys on hyvin heikko

    6. 6

      Aikuiset ihmiset ovat unohtaneet, ettei töykeyttä voi perustella millään

    7. 7

      Happohyökkääjä vaanii nuoria naisia Berliinissä – uhreja ainakin kuusi

    8. 8

      Trump leikki ajavansa rekkaa, tööttäili ja intoili kuin pikkulapsi, internet riemastui kuvista

    9. 9

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    10. 10

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    8. 8

      Kela vaatii, että 6-vuotiaalle lapsenlapselle säästämäni rahat käytetään perheen elättämiseen

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    11. Näytä lisää