Valikko
Teknologia

Haiden keskelle lasit päässä – tältä tuntui testata Playstationin uusia virtuaalitodellisuuslaseja

Omalla sohvalla voi kokea kauhua meren syvyydessä, tulittaa autosta vihollisia ja lentää avaruudessa. Virtuaalilaitteet kotikäyttöön ovat vihdoin saatavilla.

Meren pinnan alla on kaunista. Seison sukeltajan häkissä, joka laskeutuu hitaasti syvemmälle. Käännyn ja katselen ympärilleni.

Hehkuva meduusa ui edestäni. Katson alas ja näen loputtoman syvyyden, jota moniväriset meduusat valaisevat.

Laskeudun syvemmälle. Valo himmenee. Tunnen oloni epävarmaksi. Olen yksin ja jotenkin paljaana valtavassa synkässä syvyydessä. Tunnen samaan aikaan avoimen ja ahtaan paikan kammoa.

Olin kokeilemassa Playstationin uusia virtuaalitodellisuuslaseja. Tämän kokemuksen nimi oli Ocean Descent. Se oli vaikuttava ja vakuuttava.

Virtuaalitodellisuus on tullut pitkän matkan siitä vektorigrafiikkasotkusta, jota kokeilin ensimmäisen kerran vuonna 1995.

Kotikäyttöön tarkoitetut vir­tuaalilaitteet ovat lopultakin täällä. Kisassa ovat Sonyn lisäksi mukana Facebookin omistama Oculus Rift ja viereisessä jutussa testattava HTC Vive.

Sony on vahvoilla. Se on pelifirma, joka menee sisältö edellä. Se on paras tapa saada kuluttajat ostamaan näitä laitteita, sen verran kalliita ne vielä ovat.

PS VR:n ohjehinta on 429 euroa, enemmän kuin PS4-konsolin hinta. Ja PS VR pitää siis ostaa konsolin lisäksi. Hinta laskee tietysti jo ensi vuonna ja sitä seuraavana vielä lisää.

Yksi odotetuimpia PS VR:n pelejä on tänä syksynä Batman: Arkham VR.

Monet pelit toimivat vain Oculus Riftilla ja HTC Vivella, jotka molemmat toimivat pc-tietokoneen kanssa. Esimerkiksi suomalainen P.O.L.L.E.N. on julkaistu molemmille laitteille. Molemmilla voi pelata myös avaruuspeliä Elite: Dangerous.

PS VR:n toinen valtti tietokoneeseen liitettäviin kilpailijoihinsa verrattuna on helppokäyttöisyys. Kokemus ei ollut silti ongelmaton.

Virtuaalilasit ovat aika iso laite, joka asetetaan pään ympärille. Joskus kesti tovin, ennen kuin löytyi oikea asento, jossa kuva oli tarkka. Kuminen silmien ympärille asettuva osa oli hiostava.

Kun silmien eteen avautuu kokonainen maailma, kaari takaraivolla ja hikoilu unohtuvat.

Osa kokeilemistani peleistä oli lyhyitä demoja. Esimerkiksi London Heist vei mukanaan. Istuin autossa pelkääjän paikalla. Vieressä ajoi kaveri. Kaahasimme pakoon kilpailevaa rikollisjengiä. Kaveri antoi aseen ja aloin tulittaa.

Asento on yksinkertainen mutta olennainen innovaatio, jossa näkyy Sonyn taidokas pelisuunnittelu. Ohjaamani pelihahmo istuu, aivan kuten minäkin.

Tällä kierretään se tosiasia, että PS VR ei anna tilaa liikkua kuin pari askelta, joten liikettä on vaikea simuloida. Mutta kun minä ja pelihahmoni molemmat istumme, keinotekoiseen maailmaan on helppo uppoutua.

Ocean Descent -kokemuksessa – se ei oikeastaan ole peli – oli käytetty samaa oivallusta. Seisoin konsolin kameran edessä, ja hahmoni seisoi sukellushäkissä. Pystyin liikkumaan vain pari askelta. Liikkeideni rajat määritti alue, jonka konsolin kamera näkee, ja pelihahmon rajat häkin koko.

Kokemus oli todella elävä. Aistini uskoivat kaiken olevan totta. Sisäkorvani huojui häkin tahdissa. Pakokauhulta ei ollut pakopaikkaa. Kun aistejani huijattiin, jouduin toistamaan mielessäni, että tämä on vain peliä.

On kiinnostavaa nähdä, miten kokemus virtuaalitodellisuudesta muuttuu, kun pelissä viettää tunteja kerrallaan. Niin kuin konsoli- ja tietokoneiden parissa yleensä vietetään.

Kiinnostavin kokeilluista peleistä oli islantilaisen CCP Games -yhtiön EVE: Valkyrie. Sen saa kaikille kolmelle vr-laitteelle.

Yhtiön verkkopeli EVE Online on scifi-peli, jossa paitsi soditaan, myös politikoidaan ja käydään kauppaa. EVE: Valkyriessä ohjataan pientä hävittäjäalusta valtavissa avaruustaisteluissa jättimäisten alusten seassa.

Kokemus lentämisestä avaruudessa, vapaasti joka suuntaan, oli huimaava. Vr-laitteet veivät suoraan keskelle taistelua. Grafiikka ei ollut ymmärrettävästi samaa tasoa kuin perinteisissä konsolipeleissä tai vaikkapa ­Ocean Descentissä.

Aina kun uusi pelikone julkaistaan, sille tehdyt pelit eivät vielä käytä koneen tehoja parhaalla tavalla. Tämä on totta myös PS VR:n kohdalla.

Odotan peliä, joka yhdistää Ocean Descentin todentuntuisuuden ja kehollisen sukeltamisen toiseen todellisuuteen EVE: Valkyrien pelattavuuteen.

Silloin olemme astuneet, kirjaimellisesti, uuteen maailmaan.

Kaupoissa on jo useita erilaisia virtuaalitodellisuus­laitteita

 Kotikäyttöön on jo tarjolla useita vaihtoehtoja, joilla pääsee uppoutumaan virtuaalimaailmoihin. Niiden lisäksi tarvitaan aina joko pc-tietokone tai pelikonsoli.

 HTC Vive

HTC:n ja Valven kehittämä laite toimii tehokkaan pc-tietokoneen kanssa. Erikoisuutena mahdollisuus liikkua laajemmalla alueella kuin kilpailijoilla.

Hinta noin 990 euroa.

 Oculus Rift

Toimii tehokkaan pc-tietokoneen kanssa. Oculus Rift on Facebookin omistaman yhtiön valmistama.

Hinta noin 740 euroa.

 Playstation VR

Toimii PS4-pelikonsolin kanssa. Pelikonsoliin liitettävä laite on helppokäyttöinen.

Ilmestyy 13.10.

Hinta noin 430 euroa.

 

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Virtuaalitodellisuus
  • Playstation
  • Pelit
  • Videopelit
  • Internet
  • Tekniikka

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Itä-Suomen yliopisto lähetti vahingossa hyväksymisilmoituksia kymmenille hakijoille, joita ei ollut hyväksytty – ”Tuli tosi huijattu olo”

    2. 2

      Nuori perheenisä surmasi itsensä ja vaimonsa Helsingin Vuosaaressa – vuonna 2014 syntynyt lapsi oli tapahtumahetkellä asunnossa

    3. 3

      Teslan luova johtaja jätti työnsä ja päätti matkustaa Käpylään – Teknologia tekee meistä narsistisia addikteja, hän väittää

    4. 4

      Some-tempauksen surullinen loppu: paksu kirja ei pysäyttänytkään luotia – naiselle syyte poikaystävänsä taposta USA:ssa

    5. 5

      Vuosaaressa surmatun naisen Facebook-profiilia päivitettiin vielä tapahtumayönä – kuvaksi vaihdettiin hääkuva

    6. 6

      Näin paljon autosi arvo alenee, kun ajat sen ulos autokaupasta – data-analyytikon gradutyöstä syntyi laskuri, joka paljastaa autokaupan todellisuuden

    7. 7

      Eduskunnan perustuslakivaliokunta: maakuntien sotepalveluiden yhtiöttämisestä luovuttava – seuraa suoraa lähetystä HSTV:stä

    8. 8

      Vuosaaren surmatalossa asuva naapuri suree perheen kolmen lapsen kohtaloa: ”Lapsia käy sääliksi”

    9. 9

      Tutkimusprofessori: Yksi kysymys paljastaa parisuhteen tilan – ”Jos suhteessa ei ole suutelua, harvoin siinä on onnellisuutta”

    10. 10

      Matkustajakoneet olivat törmätä toisiinsa Helsinki-Vantaalla viime syksynä – uusia turvallis­suussuosituksia julki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin paljon autosi arvo alenee, kun ajat sen ulos autokaupasta – data-analyytikon gradutyöstä syntyi laskuri, joka paljastaa autokaupan todellisuuden

    2. 2

      Tutkimusprofessori: Yksi kysymys paljastaa parisuhteen tilan – ”Jos suhteessa ei ole suutelua, harvoin siinä on onnellisuutta”

    3. 3

      Tiina luuli saaneensa pojan, mutta lapsi sanoo olevansa tyttö ja pukeutuu pinkkiin – Alaikäisten transsukupuoli­suuden selvitykset lisääntyvät räjähdysmäisesti

    4. 4

      Teslan luova johtaja jätti työnsä ja päätti matkustaa Käpylään – Teknologia tekee meistä narsistisia addikteja, hän väittää

    5. 5

      Nuori perheenisä surmasi itsensä ja vaimonsa Helsingin Vuosaaressa – vuonna 2014 syntynyt lapsi oli tapahtumahetkellä asunnossa

    6. 6

      Parisuhde tuntuu puuduttavalta nykymaailman helppouden keskellä – Pitkästä liitosta on rakastuminen kaukana

    7. 7

      Suomalainen unisex-symboli ei ollutkaan uusi: Merkin suunnittelija vastaa plagiointisyytöksiin

    8. 8

      Käräjäoikeus määräsi Uberin maajohtajan Joel Järvisen omaisuutta takavarikkoon 250 000 euron edestä – Uber aikoo valittaa päätöksestä

    9. 9

      Lääkärit ovat kalliita osastonsihteereitä

    10. 10

      Netflix peruu sarjojaan, ja se on hyvä uutinen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    7. 7

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    8. 8

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    9. 9

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    10. 10

      Yhä useampi suomalainen harrastaa suuseksiä, mutta harva ymmärtää suojautua taudeilta – ”Ihmiset hämmästelevät, että tarttuuko näinkin”

    11. Näytä lisää