Valikko
Teknologia

Snapchat toi markkinoille videota tallentavat aurinkolasit

Tuotteen julkistamisen yhteydessä yhtiö kertoi lyhentävänsä nimensä Snapiksi.

Pikaviestipalvelu Snapchat on esitellyt aluksi vain suppeille myyntimarkkinoille tulevat aurinkolasit, joissa on liikkuvaa kuvaa tallentava kamera.

Tekniikan uutissivuston Techcrunch.comin mukaan keksintöä ehdittiin jo odottaa ennen sen julkistamista. Myyntiin Spectacles-lasien rajoitettu erä tulee myöhemmin tänä vuonna noin 130 dollarin kappalehintaan.

Aurinkolaseja tehdään vain yhtä kokoa, mutta väreissä on kolme vaihtoehtoa: musta, sinivihreä ja koralli.

Videoiden tallentamiseksi tarvittava kameran laukaisin sijaitsee aurinkolasien toisella sivulla. Liikkuvaa kuvaa voi Techcrunchin mukaan tallentaa kerralla vain kymmenen sekunnin ajan.

Tallennettu video yhdistyy langattomasti kännykkään Snapchatissä edelleen jaettavaksi.

Kamerassa on 115 asteen linssi, joten videokuva on pyöreä. Techcrunchin mukaan vielä ei ole tietoa siitä, millaiselta tällainen kuva tarkalleen näyttää sovelluksessa.

Uutiskanava BBC:n mukaan laseissa on noin vuorokauden ajan kestävä paristo. Lasien lähistöllä liikkuvat ihmiset tietävät kameran olevan käynnissä lasien etuosaan syttyvästä valosta.

Snapchatin toimitusjohtaja Evan Siegal kertoo laseista ensimmäisenä uutisoineessa The Wall Street Journalissa aurinkolasien myynnin alkavan myöhemmin tänä syksynä. Hänen mukaansa kyse on kuitenkin vain rajoitetusta erästä.

Techcrunchin mukaan tuotteelle voikin käydä samalla tavoin kuin Google Glass -älylaseille, jotka tulivat myyntiin vuonna 2014, mutta joita oli vaikea löytää kaupoista. Google lopettikin älylasien valmistuksen jo seuraavana vuonna.

Kameralasien julkistamisen yhteydessä Snapchat kertoi lyhentävänsä yhtiön nimen pelkäksi Snapiksi. Eri medioiden arvioiden mukaan tämä antaa viitteitä siitä, että yhtiö haluaa laajentua sovelluspuolelta nuorison suosimiin aineellisiin tuotteisiin.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Tekniikka
  • aurinkolasit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

    2. 2

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    3. 3

      Ruotsinlaivan esiintyjää epäillään matkustajan pahoinpitelystä – Tallink Siljan mukaan tapaus on ”yksittäinen ikävä ylilyönti”

    4. 4

      Shanghaissa mitattiin korkein lämpötila 145 vuoteen – Kiinassa on niin kuuma, että ihmiset ovat alkaneet tapella ja panda vaipui transsiin

    5. 5

      ”Miten homeinen pitää olla, että puhuu vielä naisartisteista”, sanoo Paula Vesala – Pekka Kuusiston johtaman festivaalin ohjelmisto on alusta loppuun naisia, ja tämän takia siinä ei pitäisi olla mitään ihmeellistä

    6. 6

      Voiko päänsärky kertoakin aivoverenvuodosta? Tai aggressiivisesta kasvaimesta? Stressaava elämäntilanne voi altistaa luulotautisuudelle – Näin pääset eroon turhista terveyshuolista

    7. 7

      Pitääkö Putin Jeltsinin lupauksen? Unto Hämäläinen uskoo, ettei Venäjä vehkeile Suomen presidentinvaalissa, ja siihen on syy

    8. 8

      Suomalaiset parit muuttavat yhteen yllättävän nopeasti – Yhteen muuttaminen on aina kriisi suhteelle, mutta näin siitä selviää

    9. 9

      Trump Twitterissä: Transsukupuoliset eivät voi palvella Yhdysvaltain armeijassa

    10. 10

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    2. 2

      Shanghaissa mitattiin korkein lämpötila 145 vuoteen – Kiinassa on niin kuuma, että ihmiset ovat alkaneet tapella ja panda vaipui transsiin

    3. 3

      Leipäjono kiemurteli Helsingissä yli kilometrin matkan Myllypurosta Kurkimäkeen

    4. 4

      Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

    5. 5

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    6. 6

      Suomen EU-politiikkaa vetää arvostettu, karu ja pelättykin mies – Hän on palvellut viittä pääministeriä, mutta silti hänestä ei löydy edes Wikipedia-artikkelia

    7. 7

      Lahokaviosammal uhkaa panna Helsingin rakentamis­suunnitelmat uusiksi yli 10 000 asukkaan uudessa kaupunginosassa

    8. 8

      200 miljoonan euron tieteisseikkailu on kaunis katastrofi – kakkivia kärsäotuksia, Google Translaten läpi ajettua dialogia ja juoni, josta ei tajua mitään

    9. 9

      Kallion ydinbaareihin kuuluva Cafe Mascot suljettu toistaiseksi, asiasta ilmoitettiin maanantai-iltana Facebookissa: ”Sata tapahtumaa peruuntuu”

    10. 10

      Suomalaiset parit muuttavat yhteen yllättävän nopeasti – Yhteen muuttaminen on aina kriisi suhteelle, mutta näin siitä selviää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    2. 2

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    3. 3

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    4. 4

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    5. 5

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    6. 6

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    7. 7

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    8. 8

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    9. 9

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    10. 10

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    11. Näytä lisää