Teknologia    |   Ei vielä kaupoissa

Selfie mistä tahansa – kameramoduulin voi kiinnittää seinään, kattoon tai ikkunaan

Selfiekuvien ottamista rajoittaa yleensä se, miten pitkälle käsi venyy.

Selfiekuvien ottamista rajoittaa yleensä se, miten pitkälle käsi venyy. Selfietikkua voi käyttää apuna, mutta monesti se näkyy kuvissa.

Podon ratkaisu on viedä kamera kokonaan erilleen puhelimesta. Pienikokoinen kameramoduuli kulkee helposti mukana, ja puhelimen näytöltä on helppo katsella, millainen kuvasta on tulossa.

Ideassa ei vielä ole mitään vallankumouksellista, mutta Podon nokkeluus on avautuva takakansi.

Sen sisäosa on päällystetty erittäin tarttuvalla materiaalilla, jolla kameran saa helposti kiinnitettyä lähes mihin tahansa pintaan. Vaikkapa seinään, ikkunaan, pöytään tai kattoon.

Podon ohjaaminen onnistuu mobiilisovelluksella bluetoothin yli langattomasti. Kameran kennossa on megapikseleitä poikkeuksellisen vähän, vain viisi. Toisaalta pikselit ovat suurikokoisia, joten Podolla pitäisi periaatteessa saada hyviä kuvia myös hämärissä olosuhteissa.

Kickstarterissa joukkorahoitusta keräävän Podon voi edullisimmillaan tilata ennakkoon Suomeen noin 60 euron hintaan.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Tekniikka
  • Kamerat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      HS seurasi: Näin poliisin tiedotustilaisuus Turun puukotuksista eteni

    2. 2

      Tämä tiedetään Turun puukotuksista: Kaksi kuollut ja kuusi loukkaantunut, poliisi ampui epäiltyä reiteen – poliisin mukaan Turun keskusta on nyt turvallinen

    3. 3

      Turun tapahtumien silmin­näkijä: ”Näin kuinka vaaleaa naista puukotettiin useita kertoja kaulaan”

    4. 4

      Silminnäkijän video Turun puukotuksesta: poliisit vartioivat maassa makaavaa miestä

    5. 5

      Yksi sairaalaan Turun puukotustapauksen takia tuoduista on kuollut – kahdeksan hoidossa

    6. 6

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    7. 7

      Sisäministeri Risikko: Ei ole tietoa siitä, että Turun puukotuksissa olisi kyse terroriteosta

    8. 8

      Tutkimus: Homopari vanhempina ei ennakoi lapsen sukupuolista käyttäytymistä – lapsen käyttämät lelut kylläkin

    9. 9

      Charlottesvillessä kokoontui satoja hampaisiin asti aseistautuneita natseja keskellä kirkasta päivää – ja Yhdysvaltain presidentti vähättelee asiaa

    10. 10

      Poliisi nostanut valmiuttaan koko maassa Turun tapahtumien takia – partiot jalkautuvat keskustoihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tämä tiedetään Turun puukotuksista: Kaksi kuollut ja kuusi loukkaantunut, poliisi ampui epäiltyä reiteen – poliisin mukaan Turun keskusta on nyt turvallinen

    2. 2

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    3. 3

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    4. 4

      Charlottesvillessä kokoontui satoja hampaisiin asti aseistautuneita natseja keskellä kirkasta päivää – ja Yhdysvaltain presidentti vähättelee asiaa

    5. 5

      HS seurasi: Näin poliisin tiedotustilaisuus Turun puukotuksista eteni

    6. 6

      Turun tapahtumien silmin­näkijä: ”Näin kuinka vaaleaa naista puukotettiin useita kertoja kaulaan”

    7. 7

      Otto-automaatit häädetään ABC-asemilta, Prismoista ja Alepoista, S-ryhmä tuo tilalle Nosto-automaatit – katso kartalta katoavat Otot

    8. 8

      Lahtelainen Aino-Maija Makkula, 19, pelastui täpärästi pakettiauton alta Barcelonassa – ”Tuntui epätodelliselta”

    9. 9

      Yksi sairaalaan Turun puukotustapauksen takia tuoduista on kuollut – kahdeksan hoidossa

    10. 10

      Olen törmännyt sovinismiin 68-vuotiaan elämäni jokaisessa vaiheessa – naisten pilkkaamisessa ei ole mitään hauskaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Tämä tiedetään Turun puukotuksista: Kaksi kuollut ja kuusi loukkaantunut, poliisi ampui epäiltyä reiteen – poliisin mukaan Turun keskusta on nyt turvallinen

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    5. 5

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    6. 6

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    7. 7

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    8. 8

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    9. 9

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    10. 10

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    11. Näytä lisää