Tutkimus: Pornon katsominen lisää seksistisiä asenteita tylyillä miehillä

Tiede
 
Reijo Hietanen
Tutkijat korostavat, että pornon katsominen ei vaikuta kaikkiin samalla tavalla.
Tutkijat korostavat, että pornon katsominen ei vaikuta kaikkiin samalla tavalla. Kuva: Reijo Hietanen

Pornon vaikutus seksistisiin asenteisiin voi olla kiinni persoonallisuudesta. Tuoreessa tutkimuksessa havaittiin, että porno lisäsi seksistisiä asenteita miehillä, jotka olivat alun alkaenkin seksistisiä.

Pornon vaikutuksesta naisiin kohdistuviin asenteisiin on keskusteltu vuosikymmeniä. Tutkimuksista avautunut kokonaiskuva on vähintäänkin ristiriitainen. Meta-analyyseissä ei ole löydetty yhteyttä pornon katsomisen ja naisiin kohdistuvien raiskausmyönteisten asenteiden välillä. Epidemiologisissa tutkimuksissa sen sijaan on havaittu, että pornon suurkulutus näkyisi naisiin kohdistuvien väkivaltaisten ja kyynisten asenteiden lisääntymisenä.

Tuoreessa tutkimuksessa on haluttu haarukoida tarkemmin, löytyykö pornon kuluttajista alaryhmää, johon pornon katsominen vaikuttaisi negatiivisesti. Sitä varten he rekrytoivat tutkimukseensa 200 tanskalaista miestä ja naista, joita haastateltiin heidän pornon kulutustavoistaan ja naisia koskevista asenteistaan. Lisäksi kaikille koehenkilöille tehtiin persoonallisuustesti.

Ensimmäisen haastattelukierroksen jälkeen tutkijat havaitsivat, että eniten pornoa katsovilla miehillä oli myös eniten seksistisiä ja vihamielisiä asenteita naisia kohtaan.

Seuraavassa vaiheessa kaikki koehenkilöt katsoivat yksi kerrallaan kovaa pornoa laboratoriossa, minkä jälkeen he joutuivat uudelle haastattelukierrokselle. Nämä tulokset osoittivat, ettei koeasetelma ollut vaikuttanut seksistisiin asenteisiin millään tavalla suurimmalla osalla miehiä ja naisia.

Miesten joukosta löytyi kuitenkin alaryhmä, jolla seksistiset asenteet lisääntyivät hieman pornon katselukerran jälkeen. Heitä yhdistävä piirre löytyi persoonallisuudesta. He saivat miellyttävyyttä mittaavissa testeissä alhaisimmat pisteet.

Miellyttävyys on persoonallisuuden ominaisuus. Ihmiset, jotka saavat miellyttävyyttä koskevissa testeissä korkeat pisteet, ovat usein kilttejä, yhteistyökykyisiä ja ottavat toiset ihmiset huomioon. He uskovat, että muut ihmiset ovat rehellisiä, kunnollisia ja luotettavia.

Vastaavasti ihmiset, jotka saavat miellyttävyystestissä alhaiset pisteet, ovat usein vihamielisiä, tunnekylmiä, manipuloivia, kilpailullisia ja epäileväisiä toisten ihmisten motiivien suhteen. He ajavat omaa etuaan toisten intressien kustannuksella ja ovat usein epäystävällisiä.

Tutkijat korostavat, että pornon vaikutusta koskevan tutkimuksen kirjava historia osoittaa, että pornon katsominen ei vaikuta kaikkiin samalla tavalla. Siksi väestötason selvitykset eivät anna todellista kuvaa pornon vaikutuksista, vaan tutkijoiden on kiinnitettävä enemmän huomiota yksilöllisiin eroihin.

Tutkimuksen julkaisi Journal of Communication.